Mun päivät menee nii et mä nousen ylös joskus iltapäivästä ja sit avaan heti netin kännykässä. Facetan , pelaan...Sit aiemmin enneku annoin läppärin pois menin koneelle kunha jaksoin nousta sängystä, ja avasin mahdollisimman monta välilehteä, yhtäaikaa pelasin paria peliä, katoin Iltalehden sivuja, feissarimokia, Facen päivityksiä. ..
Kato jos jostai pelistä lippu elämät nii pakko täyttää odotusaika jollain muulla.
Mä aina lopetan sit jonku pelin ku se on tarpeeks ruvennu ahdistaa ja sit alotan toisen.
Pelaan ja pelaan ja tunnen oloni syylliseks.
Sitten ku mä en jaksa enää pelata nii mä käyn syömässä jotain. Syön liikaa.
Syöminen antaa kans hyvän olon tunnetta, toisaalta lisää syyllisyyttä mut ainaha voi syödä lisää nii ei tunnu pahalta, ja kierre on valmis.
Jos lopetan pelaamasta tai syömästä tai dataamasta yleensä mut valtaa mieletön ahdistus. Suunnattomakta tuntuva tyhjyys ja merkityksettömyys ja liian semmoi tunnemyräkkä jota en halua joten siks palaan tekee kaikkee mikä mua auttaa unohtaa ne.
Ongelmana tässä on vielä sekin et mä en pysty nukkumaan. Koska sillon kans valtaa kaikki ajatukset mielen. Joten mun pitää tehdä kaikkee mahdollista kännykällä ja koneella nii kauan kunnes simahdan ja on pakko nukkua. Joskus se tapahtuu vasta aamu kahdeksalta.
Eikä se oo kovin tervettä..
Ai miks Jumala on totta otsikossa?
No tänään ja eilen onki merkillinen poikkeus rutiineissa.
Eilen oli joku äärimmäisen ylitsepääsemätön meininki ja mä en ees noussu sängystä.
Aloin rukoilee. Yleensä mä oon vaan pelannu ja hukuttanu kaikkeni siihe.. mut nyt tiesin et ei MIKÄÄN auta.
Muu kuin rukous.
Emmä tiä miks mä oon skipannu rukouksen. No ehkä siks et sillo mä rupeisin käsittelee asioita. Ja se pelottaa. Toisaalta Jumala haluu et mä annan kontrollin hänelle ja siten myös mun ei tarviis huolehtia. Mut sekin pelottaa. Kontrollin menetys. Luotto Jumalaan on hukassa.
Ok no eilen mä sit rukoilin. Aika heikosti. Kuiskasin vaa et joo tiätsä Jumala mua masentaa... joo ja eipä muuta emmä tiiä mitä sanoa. ..
Sit jotenki jotain aukes... mä aloin itkee, ja se ei oo nykyään helppoa, oon paennu tunteita nii paljo et itkemine ei oo itsestäänselvyys!
No kuitenki mä itkin. Ja rukoilin.
Ja kohta jo ylistin ja huomasin kuinka konkreettisesti paha olo väistyi. .
Ja olin siinä jonki aikaa rukouksessa.. seisoin ja olin polvillaa ja kaikkee.. sit mä jaksoin lähtee liikenteesee.
Mä en paennu tunteita peleihin. En syömiseen. En mihinkää muuhunkaan ..
Vaan mä rukoilin ja Jumala autto mua, mua ei satuttanu tai mä en romahtanu vaik itkin. Vaan se anto voimaa.
Sit mä lähdin liikenteeseen ekaa kertaa moneen päivään- viikkoon ilman et eka pelasin tarpeeks kauan et unohdin kaiken et pystyin lähtee. .
Sit myöhemmin mä siivosin. Järjestelin huonettani. Ja mä halusin tehdö sitä ja haluan yhä. Merkillistä!! ( ne jotka mua vähänkin tuntee nii ymmärtää et ei oo normia tällainen!)
Viel on paljo siivottavaa mut se et haluun pitää huolta omasta huoneesta ainakin välillä on... aika ihme..
Tänään. Mä nukuin kyl pitkään mut eile menin suht ajois nukkuu. 1-2 aikaa. Sanoin illalla Jumalalle et auta mua nukahtaa ku se on nii vaikeeta.
Nii siis tänää.
Mä halusin pitkästä aikaa alottaa päiväni rukoilemalla. Ja nyt tajuan taas pitkän ajan jälkee miten Jumala ja Pyhän hengen läsnäolo on ainut joka voi mulle antaa elämän tarkoituksen. Ja se et Jeesus on kuollu mun puolesta ja on valmis kantaa kaikki mun taakat..
Tänää mä rukoilin et kaikki taakat olis pois tältä päivältä ja et mua ei ahistais. Ja kaikkee..
Nii tiiättekö..
Mua ei ahista! Ja siis normisti mua ahistaa joka päivä. Ehkä kerran kahdessa viikossa on päivä että ei ahdista.
Mulla on semmoi .. normaali olo.
Toki paljon on asioita mitä pitää käsitellä ja ne saattaa ahdistaa ja itkettää ja masentaa..
Mut se et mua ei kokoajan tuntuis pahalta... siihe tarviin Jumalaa.
Tänää mua ei ahista ja kiitos siitä kuuluu Jumalalle joka ON Totta.
Päivä kerrallaan. Enkä luovuta! !
