Ehetymisen Sinfonia

Melankoliaa. Apatiaa.
Verenpunaisia sanoja sydämessä.

Sataa mustia kyyneleitä,
kirkastuen, paljastaen syvyyden.

Skitsofreniaa. Maniaa.
Tappelevia ajatuksia omassatunnossa.

Kirstallinkirkas puro,
vuolaana alas virtaa, eheyttäen sielua.

Poliklinikalla pohtii, parkuu.
Entistä todellisuutta paikataan.

Haavat avataan.
Vuotavat sielunriekaleet sulautuvat yhteen.

Barrikaadit! Mielenosoitus!
Tuomitsemisen itsevaltius syrjäytetään!

Nousee päivä takaa vuorijonon,
Antaen hehkun sulattaa viimesiet jääsirpaleet

Uusiutuu mieliala, totuuden pysyessä samana.

Amen.

Vapauteen Kristus meidät vapautti

Tosi ihanaa, kun on voinut taas oppia jotain uutta elämästä viime aikoina... Se, kun olin tosi masentunut, ja piti jättää paljon pois asioita elämästä hetkeksi, ja keskittyy vaan siihen, että jaksaa aamulla nousta sängystä ylös, ja tyyliin syödä joka päivä... pisti miettii asioita tosi paljon. Ja mä kävin paljon läpi paljon semmosta syyllisyyttä mielessäni, koska olisin halunnut pystyä enempää mihin en pystynyt, ja piti oppia hyväksymään se et aina ei jaksa, eikä se tarkoita että olisin huonompi ihminen.

Nyt viime aikoina, kun oon alkanut voimaan paremmin ja jaksamaan enemmän, mulla oli semmonen vaihe et mua ei kiinnostanu lukea raamattua eikä rukoilla. Sinä aikana ku olin tosi maassa ja vaan välillä itkin ja mitä teinkään, en paljoo mitää, niin ymmärsin, että ei mun sillo tarvii yrittää mitenkään enemmän rukoilla ja lukea raamattua, koska sehän on iha ymmärrettävää et jos ei jaksa oikeen mitään muutakaan niin miks noitakaan. toki siis rukoilin, ja paljonkin, huokailin ja pyysin apua Jumalalta siihen kaikkeen mitä kävin läpi... mut sitten sen jälkeen ku aloin toipua, niin mulla oli vaan tyhjä olo. ei mua kiinnostanu ... paneutua tähän uskon elämään mitenkään erikoisemmin. Halu oli käydä seurakunnalla, ja sit siellä yhteydessä paljonkin oon saanu kokea miten Jumala koskettaa, mut sitten ku oon kotona, niin vaan yritin jaksaa tehdä niitä normi asioita, eikä mua kiinnostanu viettää aikaa Jumalan kanssa.

Mä kävin kauheeta sisäistä kamppailua tän asian kanssa, koska mä ajattelin et oon epäonnistunut. Et ku mä kävin omaa elämääni läpi muutamien kuukausien ajan ja sieltä kaikesta Jumala on auttanu mua tähän ns. normaalielämään, että jaksan tehdä tavallisia asioita, enkä oo vaan tosi väsyny, niin aattelin et enkö mä oo yhtään kiitollinen. Et mun oikeestaan pitäis nyt olla tosi semmonen "hengellinen" jne. koska oon päässyt jo ainakin suurimmaks osaks voiton puolelle tässä tilanteessa... mut ei. Ei kiinnostanu rukoilla. Ja mä syytin siitä tosi paljon vaan itteeni, ja mua ahisti se tilanne...
Kunnes...

Yhen kerran muutama viikko sitten oisko ollu nuortenillassa(?) meijän nuorisopastori puhui siitä, kuinka Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei häviä, vaikka me ei rukoiltas/luettas raamattua. Ja meidän usko ei häviä. Ja se et raamattu on tarkoitettu meille, ja meidän elämäämme varten, ja meille avuksi elämässä, mutta et sen lukeminen/lukematta jättäminen ei ole meidän uskon perusta. näin mä ainakin sen koin siitä puheesta. Mulla aukes jotain tosi merkittävää. Jotain sellasta... et mun usko ei perustu siihen kuinka paljon mä rukoilen/luen raamattua tai elän "hengellisesti" vaan siihen, et mä oon kerran päättäny seurata Jeesusta, ja Jeesus on aina mulle uskollinen, eikä raamatun lukeminen tai lukematta jättäminen sitä totuutta horjuta.

Mä kerroin tän tilanteen, ja sanoin, et mä oon kamppaillu tän kanssa paljon, ja sit.. jotain mussa sisällä vapautui. Et jollain lailla mussa sisällä oli tämmönen ajatus, että mun teot ois se mikä sanelis mun uskon. Että niiden takia, tekojen, mun usko mitattais, ja jos mä en tee tiettyjä asioita, mä olen epäonnistunut. Mut ei se mee niin. Se ite usko ei perustu tekoihin, eikä usko ole tekojen seuraus vaan päinvastoin. Teot seuraa uskoa.
Ja ku mä sain vapautua siitä (ehkä taas uudelleen) tunteesta, että mun PITÄÄ tehdä sitä ja tätä, et voin ansaita uskon. niin mulla oli mielettömän hyvä olla! Mä aloin rukoilee aina sillon ku mä jaksoin, et

" Jeesus, auta sä mua haluamaan taas rukoilla ja lukea raamattua. Auta sä Jeesus synnyttää uskon kautta niitä tekoja, ja niitä asioita mun elämässä mitkä on mulle hyväks, ja auta mua pääsee eroon siitä syyllisyydestä, ja tunteesta, että mä en tee tarpeeksi."

Ja se oli taas kerran yks ns. käännöskohta mun elämässä. Annoin itselleni luvan olla sitä mitä olen, ja annoin Jeesuksen vaikuttaa mussa sit sitä tahtomista ja tekemistä.

Nyt on just ehkä viikko tai kaks tuosta tilanteesta, ja olen alkanut rukoilee, ja lukee raamattua silloin tällöin. Ja jättämään muita asioita sivuun , ja kohtaamaan Jumalaa. Ja sillon ku mulla on semmonen olo, että musta tuntuu etten ole tehnyt tarpeeksi, sanon Jeesukselle, että auta mua pääsee tästä itseni tuomitsemisesta eroon, ja vaikuta sä mun tekemiseen. Tänä aikana oon vähentäny netin käyttöä, ja joidenki muidenki asioiden tekemistä, ja sit pysähtyny ja antanu aikaa Jumalalle. Ja itselleni. Pitänyt enemmän huolta omasta kämpästä ja siisteydestä. Tehnyt asioita mitkä on oikeesti mulle hyväksi.

Hassua, että... sitä ehkä joutuu monesti elämässä oppimaan samoja asioita uudestaan, mutta tällä hetkellä ainakin on vapaa olo. :) mä SAAN tehdä oikeita asioita, ja Jumala on se, joka mua auttaa niitä tekemään. :)

-Heidi

Valona maailmassa

Matt. 5:14-16 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Entä jos ei koe joskus itseään esimerkilliseksi? Mitä on se valo mikä loistaa minusta, silloin kun teen virheitä, ja sorrun asioihin, jotka "eivät kuulu uskoville" ? Mitä valona maailmassa oleminen oikeastaan tarkoittaa? Tämä raamatunpaikka voi tuoda sellaisen tunteen, että pitäisi olla enemmän kuin on.
"ei minusta ole valoksi" "teen vain virheitä"..
ja siitä voi seurata se, että sen uskon tuominen esille voisi tuntua tekopyhältä.
"mikä MINÄ olen kenellekkään jakamaan uskostani, kun en itsekkään osaa tehdä oikein"

en tiedä, miten muut ajattelevat, mutta itse olen monesti elämässä sitä miettinyt,
että mitä oikeasti tarkoittaa olla valona.


Johanneksen evankeliumissa Jeesus itse kertoo olevansa maailman valo,
joka antaa tähänkin matteuksen evankeliumin paikkaan uuden ulottuvuuden.
Meissä loistaa Jeesuksen valo, ei meidän omamme. ( Joh 9:5)


Valon tarkoitus ei myöskään ole kirkastaa tai pyhittää meidän olemustamme,
tai tuoda kunniaa meille itsellemme.

1. Piet. 2:12 " Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivat hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät

Valo, joka meistä heijastuu, tulee Jeesukselta, Jumalan pojalta, joka on valona maailmassa, ja hän voi loistaa meidän kauttamme. Ja jos itse vain spekuloin asiaa, niin Jeesus kun oli synnitön, ja puhdas,
ja raamatussa puhutaan paljon siitä, kuinka pimeys ei voita valkeutta,
niin se valo mikä meissä on loistaa, ilman että meidän pitäisi omassa itsessämme olla täydellisiä.

Joh. 1:9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Joh. 8:12
Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Nyt palaan tuohon alkuperäiseen kohtaan "te olette maailman valo" Jos tämän kohdan lukisi vain yksistään, eikä katsoisi, mitä muualla raamatussa "valona maailmassa" olemisenä tarkoitetaan, niin ainakin mulle tulis hyvin pieni olo.

Mutta se valo, mikä meissä on, ei ole meidän omaa valoamme, ja ne asiat joita me teemme, valo saa meissä aikaan, ja Valo on Jeesus Kristus. joten meidän ei itse tarvitse tehdä itseämme paremmiksi, mutta voimme rukoilla ja pyrkiä "parempaan suuntaan" Jeesuksen valon avulla. ja se valo meissä kirkastaa Jumalaa, ja on todistuksena ihmisille, mitä Hän voi saada aikaan meissä ihmisissä.

- Halusin kirjoittaa tämän siksi, koska periaatteessa "valona maailmassa" on aika monesti kuultu asia, mutta monesti olen vain kuullut sen kuinka meidän ei pitäisi pitää "kynttilää vakan alla" vaan olla rohkeasti uskovia ja näyttää värimme. se vaan voi olla joskus aika pelottavaa ja vaikeaa. Ja voi olla semmoinen olo, että ei olisi "oikeanlainen uskovainen" näyttämään uskoaan. ja että pitäisi olla parempi.

Mutta itse ainakin ajattelen niin, että me olemme syntisiä, meillä on aina niitä asioita, mitkä eivät ole Jumalan mielen mukaisia, joskin voimme pyytää että Jumala auttaisi meitä pääsemään niistä eroon, silti emme ole koskaan maan päällä täydellisiä, KUITENKAAN, se ei poista sitä totuutta, että Jeesus on valo, ja hän asuu meissä, ja voi kirkastaa Jumalaa meidän kauttamme vaikka me olisimme syntisiä ja tekisimme virheitä.

Haluan itse ainakin olla valona maailmassa. kirkastaa Jumalaa sillä valolla, minkä Jeesus mussa saa aikaan. Eikä se oo mun ansiota, eikä siitä tuu pisteitä mulle itselleni, vaan Hänelle, joka on meidät luonut :)

-Heidi

Voiko kaikki se hyvä, minkä on kokenut unohtua yhdessä hetkessä?

Tänään luin kirjan "Tästä poikki" loppuun, mikä kertoo todella rohkeasti vaikeuksista ja niiden voittamisesta.Sain myös kirjeen eräältä tärkeältä ystävältä Venäjältä, joka mainitsi mulle, kuinka joskus toisen ihmisen jakamat
vaikeudet voivat olla siunauksena ja rohkaisuna muille, ehkä samoissa asioissa kamppaileville, tai ylipäätään.

Aloin vaan kirjoittaa viime kuukausien tapahtumia ja tuntemuksia ylös, ja sitä kirjoittaessa olin melko varma,
et haluan sen laittaa myös muille luettavaks, (sikäli mikäli täällä lukijoita käy)

Ehkä voin rohkaista ainakin niitä uskovia, jotka ajattelee että ei ole semmosta huonoa taustaa,
josta olisi äkkiä tullut uskoon, ja voi todistaa ihmisille, kuinka Jeesus vapautti.
Esim. mulla ei oo sellaista taustaa :) , mutta ei se tarkoita etteikö olisi asioita mistä todistaa.

Jep, mutta tässä on hieman siitä, mitä oon käyny läpi tässä viime aikoina.
toivottavasti saatte jotain, jotka tän luette :)

___________________________________________



Reilu kuukausi sitten olin siinä pisteessä, että en oikeasti olisi halunnut tai pystynyt jatkaa eteenpäin. En edes halunnut haluta. Tilanne tuntui umpikujalta. Oon ennen ollu samantapaisissa tilanteissa, ja päässyt niistä yli, mutta tää tuntu jotenkin paljon rankemmalta...

Olin n. 2 kuukautta aiemmin palannut vasta ulkomailta 6kk kestäneestä opetuslapseuskoulusta (raamattukoulu), Joka antoi mielettömän paljon, mutta myös oli rankka. Päällä oli kulttuurishokki palatessa omaan, vieraalta tuntuvaan maahan, ihmisten keskelle, joiden kanssa en ollut viettänyt aikaa viimeiseen puoleen vuoteen.

Yhtäaikaa olin selvittämässä fyysistä terveyttäni; liikunnan rajoittuminen ja pyörtyilyt. Jouduin olemaan enemmän yksin kuin olisin halunnut, ja syyllistin siitä itseäni, Jumalaa ja lähimmäisiäni. Tuntu vaan et on pakko jotain syyttää, ja sitten tuli syyllinen olo kun syytin.
Samaan aikaan olin kauhu ja pelonsekaisella tunteella odottamassa magneettikuvauksia ja niiden tuloksia, Onko mulla aivokasvain? Epilepsia?- Onneksi ei ollut... mutta edelleenkin oli epäselvää mistä johtui selkäkivut, pyörtyilyt, jne jne.
Siitä sairaudenpelosta aiheutunut yli kuukaudenmittaine stressi oli juuri purkautumassa auki, kun sain äkillisesti tietää n. Viikon sisällä kolmesta lähipiirissäni tapahtuvasta/ tai meneillään olevasta.... jos sanoisi elämänkriisistä (tai elämän ja kuoleman...)

Näitä läheisiä en ehtinyt kauaa pohtia, kun aloitinkin työt omassa kotiseurakunnassa, jota olin innolla/pelolla odottanut. Ristiriita johtui siitä, että työ on mielekästä ja tiedän että kykyjä mulla siihen olis, mutta voimavarat tuntuis olevan täysin hukassa.
Aloitin kuitenkin työt ja kävikin niin että päälläoleva stressi, huoli lähimmäisistä, sairastelut ja kulttuurishokki yms, veti mut tosi syvään masennukseen. Mä vaan itkin töitten jälkeen , mitä nyt kerkesin töissä olee kahden viikon aikana. Tajusin et emmä tätä jaksa, niin sit soitin lääkärille, joka antoi sairaslomaa kesäkuun loppuun asti. Aattelin ettei tilanne vois tästä huonommaks mennä, mut meni kuitenkin, sillä päässä löi ajatus et mitä mulla on enää käyttöä täällä, kun en jaksa käsitellä mitään, en jaksa olla kenellekkään ystävä, ottaa mihinkään yhteyttä, ja työtehtävätkin, jotka muuten olis tosi huippuja, ei enää onnistu.Tuli aivan sairaalloinen tarkotuksettomuuden tunne. Who needs me anyway?

Olin tosi alakulonen sen viikonlopun, kun lopetin työt, ja sit viimesin voimin raahauduin selkäkuntoutus ryhmään ”pakko sinne nyt on mennä, muute en käy koskaa missään” Itkin ennen lähtöä sinne, mut sit ryhdistäydyin. Ryhmän jälkeen aattelin, et enköhän mä tästä joskus jaksa taas paremmin.
Mutta mutta, mitäs sitten tapahtuukaan?
Olin laittamassa ruokaa ja yhtäkkiä TOSI viiltävä, tutunoloinen kipu iski alaselkään. Tiesin viime syksyn kokemuksista, et tästä en selviä ihan hetkessä. Polvistuin – viimeisin voimin- sängyn reunalle, vaikka se tosin sattuikin iha älyttömästi, ja ja purskahin Itkuun.

”JUMALA, mä en JAKSA ENÄÄ!!!” Ja se oli mitä sanoin ja raahauduin makaamaan lattialle. Kännykkä oli mukana, jolla näppäilin parit rukouspyynnöt.
Jotkut vastas. Jotkut ei. Mut ei sillä väliä, sillä laitoin sen verran useelle etten pitänyt edes kirjaa kuka vastas, tärkeintä varmaan se et Jumala ne ainakin kuuli.
Makasin lattialla (nappasin burana 800mg ) Ja odottelin et jaksan nousta ylös. Kulu puol tuntia. Tunti. Kaks tuntia.... Ei, en mä tästä nouse.
Samaan aikaan pyörrytti ja päässä heitti. Tiesin etten vois soittaa ambulanssille, koska mulle tulis joku paniikkikohtaus. Aina kun tilanne on semmonen et mä en tiedä yhtään mitä tehdä, mä alan hengittää liian tiuhaan, ja sit mä en saa happea, enkä pysty puhumaan.
Noh, Sit Yks rakas ystävä tuli mun avuks, ja soitti mulle ambulanssin ja tuli mun mukaan sairaalaan.... ja siellä sain hetken hengähtää...
viikon sairaala reissu anto fyysistä kuntoa, pystyin jo kävelemään neljäntenä päivänä! Tosin särkylääkkeitä oli kolmesti päivässä kahta eri sorttia plus tukiliivi tukemassa selkälihaksia. Mutta täysin liikuntakyvytön en ollut!

Olisin halunnut jäädä sairaalaan, koska siellä oleminen tuntui siltä, että sai kaiken vastuun heittää pois! Mä ajattelin et mä oon varmaa oikeesti sairas, kun mä HALUSIN jäädä sinne, enkä halunnut päästä sieltä pois :D
Noh, kun kotiin tulin, oli todella outo fiilis. Olin viimeiset kuukaudet ollut paljon yksin, pelännyt ties mitä sairauksia ja välillä ollu kyvytön edes menemään kauppaostoksille... Tuntu et oon ollu eristyksissä kaikesta, ja ilman Jumalan huolenpitoa (mikä ei ole tunteista ja olotiloista kiinni!) ja parin läheisen ystävän tukea en ehkä olis pärjännyt ollenkaan.

Jennyä ei varmaan haittaa jos mainitsen tässä hänet, mut aivan laittaa tähän väliin maanantaipäivän kokemus, eli päivä jolloin palasin sairaalasta kotiin sekavissa fiiliksissä.
(en muista ehkä sanatarkasti, mut idea välittyy)
Tekstari Jennylle:
Moi, palasin tänään kotiin sairaalasta, ja en selän takia pysty paljon kantelemaan, voitko tulla kauppa apuun mulle <3 ?
Jennyltä takas: Joo, käykö et noukin sut kuuden jälkeen?
--Ok

Jenny tulee...
Jutellaan hetki pöydän ääressä, ja mä kirjotan ostoslistaa.
Kerron päivän fiiliksistä, jotka vielä itellekki on aika epäselvät
Sit Jenny kysyy et ”Haluutsä et mä käyn kaupassa, et sun ei tarvii tulla”
Mietin hetken...
”no... Mua kyllä on pelottanut mennä kauppaan. Ahistaa. Mikä on kyl outoa, ku miettii et millanen mä olen normaalisti...” Mietin lisää...
”Jos mä en nyt tulis, niin sit ei ahistas, mut toisaalta se vois vaan lisätä sitä riskiä, et mä en sit seuraavallakaan kerralla uskaltais....”

Jenny kuuntelee ja mä jatkan pohdintaani, mennäkkö itse kauppaan vai ei.
Mun monologi päättyy yllättävään kysymykseen
”Haittaisko sua Jenny jos mä tulisin mukaan?”
Jenny naurahtaa
”No sähän sinne kauppaan halusit mennä, :D”
Tajusin kysymykseni tyhmyyden ja rupeen nauramaan,
Ja itkemään. Ja nauramaan. Ja romahan. Itken. Oon iha palasina ja pyydän vaa et rukoile mun puolesta...

Loppujen lopuksi Jenny kävi mulle kaupassa, koska mä en pystyny lähtee mukaan.
Ne ruoat tosin oli melkein kaikki aika hukka ostos...

Sen päivän jälkeen huomasin et pakotan itteni käymään suihkussa, menemään ulos, lukemaan kirjaa. Tekemään ylipäätään jotain. Ja itken tehdessäni sitä kaikkea. Itken eikä se lopu millään.
Ja se jatkui sen pari päivää, kunnes huomasin et tarviin taukoa kaikesta. Itseasiassa ajattelin, et haluun vaan kuolla. En tiedä, miten se tehtäisi itselle, enkä sitä ajatusta pidemmälle vienyt, sillä ymmärsin, että kaikki ei ole kohdallaan, jos edes harkitsen ruveta miettimään vaihtoehtoja, miten voisi oman hengen itseltä riistää...

Otin yhteyttä ihmisille, joiden tiedän voivan auttaa mua, ja pääsin sitten lepäämään ja hetkeksi pois tästä kaikesta.
Oman sen hetkisen kunnon takia sain siis kuntoutusta niin mielelle kuin ruumiille, molempien ollessa aika loppuun palaneita.

Yhteys ulkomailmaan oli rajattu hetkeksi, ja asiat saivat uutta näkökulmaa, ja jätin kaiken ylimääräisen stressiä aiheuttavan pois, ja annoin itselleni luvan olla vaan ja yrittää saada voimavaroja simppelistä sängystä ylös heräämiseen ja normirutiinien tekemiseen.



Voiko se hyvä, minkä on kokenut unohtua yhdessä hetkessä? Mielestäni voi unohtua.
Mutta tärkeintä on ehkä se, että kokemukset elämässä tuo semmoista varmuutta tulevaisuuteen, samanlaisen tilanteen sattuessa eteen, että tästä on keinoja mennä eteenpäin.
n. 3 viikkoa sitten heräsin siihen tunteeseen, että ei ahdistanut. Ei pelottanut. Olin väsynyt ja en olisi jaksanut tehdä monenlaista, mutta elämällä tuntui olevan jokin merkitys.

Nyt sairasloma on ohi, ja aloitin työt uudelleen.
Huomaan jo että oon ihan eri mielialalla nyt kun silloin 1,5kk sitten. Ja ehkä viisaampi siinä, etten yritä tehdä enempää mitä jaksan ja annan aikaa myös itselleni.

Kaikesta on mahdollisuus selvitä, mutta en halua yrittää kuulostaa siltä, ettäkö se aina siltä tuntuisi. Tilanteessa jossa olin sairaalareissun jälkeen kun en uskaltanut kauppaankaan lähteä, ei olisi mitkään tokaisut ”No kyllä se vielä joku päivä jaksat enemmän” mua auttanu mihinkään.
Mua autto se, että mä ITSE sisäistin sen, että mä tarviin lepoa. Ajatus siitä ”Mä joskus jaksan” Ei auta tippaakaan sillon, kun tarvitsee LEPOA!, silloin on tärkeintä ajatella ”Nyt saan olla vaan, eikä mitään väliä vaikka Suomi olis joutumassa sotaan ja vaan MÄ voisin sen ratkasta” - koska vaikka olisi asioita, joihin omasta mielestä, tai joidenkin mielestä vaan MINÄ olisin juuri se oikea henkilö ratkaisemaan asiat, mitä siitä olis kenellekkään apua, jos puolikuolleena vaivautuisin paikalle?

Eli siis tarkoitan sitä, että ei pidä liikaa ajatella, mitä joskus pystyy tekemään ja asettaa suuria tavoitteita joihin sitten pettyy VAAN, irrottautuu hetkeksi kaikista niistä suunnitelmista ja keskittyy sit nykyhetkeen. Tavoitteita voi ja kannattaakin laittaa. Esim se, että ”Tänään uskallan lähteä ulos viemään roskat, vaikka naapuri sen näkis” Tai ”Illalla teen lenkin sohvalta jääkaapille, ja vaikka huomenna sama uusiks”
Sitten tavoitteita vähäsen tekee isommiks kun se tuntuu sopivalta.

Ja hei, tukihenkilö on tosi tärkeä!
Ei pidä jäädä yksin, vaan on olemassa tahoja, jotka auttaa. Rukous on todella tärkeä ase, mutta Jumala on myös antanut meidän käyttöömme asiantuntevia ihmisiä ja välineitä, jotka ovat joskus tarpeen, rukouksen rinnalla. Käytetäänhän silmälasejakin, eikä vaan rukoilla ”Herra paranna mun näkö,ettei tarvii turvautua johonkin maalliseen”
(nojoo, tsoukki tsoukki)

Jeap,
Enköhän mä tässä ole jo tovin tarinoinu,
Jos luit, niin laita rohkeesti kommenttia, tosin, en sillä etteikö sitä oltais
rohkeita ilman että laittais kommenttia.
Anyway.
Siunausta rakkaat ihmiset :) <3 !
Ollaan kaikki tärkeitä !

-heidi

Minne Jumala johdattaa?

(kuva laatokan rannalta, 2010 Kesä)

Miksi Venäjä?
Oon kuullu kysymyksen tosi monelta suunnalta,
vastauksen antamiseen voi kulua kauan, joskus sitä on edes vaikea selittää, avata omaa sydäntään kuulijalle ymmärrettävällä tavalla
”Venäjä on mulla sydämessä” - miten muuten voisin sen ilmaista?

Kun olin tulossa yläasteelle, 9 vuotta sitten, olisin halunnut aloittaa venäjän kielen opiskelun. Yksi hulluista päähänpistoista, ajattelin. Myöhemmin kuitenkin into laantuisi. Tarjolla oleva kurssi kuitenkin houkutti, mutta ryhmä jäi muistaakseni vajaaksi, enkä päässyt kokeilemaan uutta, jännittävältä tuntuvaa kieltä. Venäjän polun aloittaminen sai odottaa.

Muutaman vuoden jälkeen, lukiossa opinnot aloitettuani avautui mahdollisuus opiskella itänaapurin kielen saloja, Pajehali, se on menoks siis!
Nimi tuli ilmoitettua kurssilistoille, ja uuden kielen pähkäily alkoi.
Siinä meni kieli solmuun yrittäessä ääntä eri S-kirjainten eroavaisuuksia,
kaikki kuulosti alussa samalta. Pikkuhiljaa alkoi saada lausumisesta jotain tolkkua, ja Venäjä-aaltopituus elämään alkoi muodostua.
Sinnikkyydellä selvittiin eteenpäin, hankaluuksista huolimatta. En priimaa ollut luokassa, ja numerot oli siinä seiskan tai kasin hujakoilla, mutta intoa riitti. Sain stipendinkin ensimmäisen vuoden opinnoista, venäjänkielisen sarjakuvakirjan. Oli ne opettajat siis huomannu että Venäjä kiinnosti.
Ekan kerran Pietarissa pääsin käymään vähäisen kielitaidon varassa. Osasi sitä sanoa ”Sbasiba” kaupoissa, ja ”Moshna paket” – fraasia käytettyäni olin 3 päivän matkan jälkeen 15 muovikassia rikkaampi.

Lukion jälkeen jäi pari vuotta venäjä uinumaan, kun ei ollut oikein mahdollisuuksia opiskella, eikä elämän monissa kiemuroissa sitten ehtinyt sitä taitoa ylläpitää. Heti Mikkeliin muutettuani ja amk:ssa opinnot aloitettuani olin innoissani jatkamaan venäjän kielen opintojani. Koulu tarjosi kielen opiskelun lisäksi myös kulttuurituntemusta, historiaa ja uskontoa. ”Venäjä polku ”– opintosarja oli tiivis 8 luennon sarja, mikä antoikin itselle paljon lisää tietoa maasta.
Venäjäryhmän kanssa tuli kahdesti käytyä opintomatkalla pietarissa, ja oli mahtava huomata, miten osasi jo asioida paremmin ravintoloissa ja kaupoissa, kuin ensimmäisellä matkalla.
Oli sitä siis jotain oppinutkin, ei hukkaan ollut opinnot menneet. Lisäsi intoa siis jatkaa.

Kerran sitten pysähdyin miettimään tätä kysymystä, joka monesti on mulle esitetty, miksi Venäjä, mikä siinä kiinnostaa. Täytyi todellakin ajatella syitä siihen. Jostain se kipinä oli lähtenyt, mutta mistä? En saanut mitään konkreettista muistoa mieleen, se vain syttyi. Ei kukaan siihen ollut yllyttänyt, enkä kenenkään muun takia opintoja aloittanut, motivaatio tuli jostain sisältä.
Puhuttiin kutsumuksesta vuosi sitten nuorisotiimin palaverissa. ”Mihin Jumala sut on kutsunut” - oli kysymys. Jaettiin omia tuntemuksia. Mun vastaus meni jotenkin näin ”Jostain syystä Venäjä on mua kiinnostanu nyt jo jotain 7 vuoden ajan, ja aina kun kysytään, että miksi, en osaa vastata, ei ole löytynyt mitään järkevää syytä, ehkä se on mulla kutsumuksena, ehkä Jumala on sen mulle laittanu sydämelle. Venäjän. ”

Jotain loksahti kohdalleen aivoissa. Ehkä se onkin just näin. Ehkä ei ole sattumaa, että olen jatkanut Venäjän opiskelua, siihen tutustumista, vaikka välillä on tuntunut, että ei ne kokeet mene edes läpi, eikä ole edes tilaisuutta missä käyttää kieltä. Turhautumistenkin jälkeen jaksoin jatkaa. Mikä piti tuota intoa yllä? Jumala?

Samoihin aikoihin tätä pohtiessa aloitin rukoilemaan seuraavan syksyn puolesta. Olin nimittäin saanut jostain päähäni, että Vladivostokiin, Venäjälle pitäisi opetuslapseuskouluun lähteä. Hullu idea!
Mutta jostain sekin mieleen oli tullut, sattumalta netissä selaillessa löytyi semmoinen paikka, Japanin meren rannalla, kaukana Idässä. Maailman toisella laidalla.
Jumala antoi rauhan sydämelle, sinne on suunta seuraavaksi. Kolmeksi kuukaudeksi Vladivostokiin opiskelemaan Jumalasta, ja sitten seuraavat kolme kuukautta Aasiassa aktiossa. Lähetystyökentille.
Hakupaperit menemään, ja jatkamaan rukousta.
Kun homma oli varma, niin sitten uskalsi kertoa eteenpäin.
Äiti järkytty, kaverit yllätty ja monet alkoi epäilemään. Ehkä Heidi on nyt vähän mennyt sekaisin tuosta Jumalasta, kohta se varmaan rauhottuu.
Mutta sillon kun itse tietää, että Jumala on laittanut jotain sydämelle, sitä sisäistä ääntä ei sammuta muiden ihmisten mielipiteet. En kuitenkaan hulluuksissani ja kapinassa matkaan ollut lähdössä, siinä oli yli puolen vuoden rukoukset takana, ennenkuin matka edes alkoi.

Syyskuun 17 päivä perjantaina lähti lentokone Helsingistä, Pietarin ja Moskovan kautta Vladivostokiin. Askel tuntemattomaan oli nyt otettu. Tätähän olin odottanutkin, tilaisuutta päästä asumaan joskus Venäjällä, enemmän kuin turistiloman verran hotellin lämmöstä Museoon ja takaisin.

Vladivostokiin saavuttua aloin miettimään, olisiko into nyt sitten laantumassa, kun näkee todellisuuden, oliko haave Venäjällä asumisesta vain unelma, joka haihtuu, kun pääsee paikan päälle.
Ei ollut. En pettynyt.
Vladivostokista tuli toinen koti, tunnin tai puolentoista matka bussilla keskustaan oli elämys, tasapainoa tuli siinä kartutettua. Onneksi en kaatunut kovinkaan monesti, ja kaverit oli jelppimässä.
Puolen miljoonan asukkaan kaupungista ei löytynyt edes Mc donaldsia, ei sillä että sitä olisin niin kaivannut. Kaduilla ja rakennuksissa oli vanhan venäjän henki, mikä oli säilynyt ennallaan, toisinkuin jo aikapaljon länsimaistuneessa Pietarissa. Ihmiset olivat lämpimiä, ja yllätyin eräässä tekniikkaliikkeessä saamastani asiakaspalvelusta, Venäjälläkin osataan olla kohteliaita.
Aktiomatka Kiinan Thaimaan ja Myanmarin läpi kun oli koluttu, paluu takaisin kotiin oli tiedossa. Kotiin, Venäjälle! Niin, siltä se tuntui, mikä oli äärimmäisen outoa, enkä sitä osannut odottaa.
Koti mulla on tottakai suomessa, mutta sydämen koti jäi Venäjälle.

”Miksi Venäjä?”
Oon kuullu kysymyksen tosi monelta suunnalta,
vastauksen antamiseen voi kulua kauan, joskus sitä on edes vaikea selittää, avata omaa sydäntään kuulijalle ymmärrettävällä tavalla

”Venäjä on mulla sydämessä – aina”

9 paivaa jaljella Thaimaassa!

Kaks viikkoa Thaimaassa on nyt vierahtany, ja ollaan takaisin Bangkokissa.
Viimeset kaks viikkoa vietettiin kahdessa eri kaupungissa Ratshaburissa ja Hua hinissa.

Ratshaburi.
Taalla Ywamilaisia, Missionuorten edustajia oli tasan kaksi kappaletta. Noy Ja hanen vaimonsa. He haluavat pitaa hyvat valit ihmisiin eri puolella kaupunkia, silla monesti tapahtumat jotka Ywam on jarjestamassa tarvitaan paljon vapaaehtoisia. Kerroinkin jo hieman mita teimme ensimmaisella viikolla, olimme osana joulujuhlan jarjestamista yms.
Kristittyjen yhteys, jokaisella on oma rooli srk:ssa

Puheenvuoroni aiheesta yhteys meni hyvin, luulisin nain… Kerroin siita, kuinka jokaisella meista kristuksen ruumiin jasenilla on oma paikkamme ja jokaisen panos on tarkea. Kerroin omista peloistani puhua julkisesti, ja siita kuinka aiemmin painiskelin todella paljon oman itsetuntoni kanssa, enka uskonut, etta voisin olla osana seurakunnan toimintaa, tai muutenkaan yhteiskuntaa. Etta olin vain yksi palanen, jolla ei ole niin merkitysta.
Kerroin myos sen, kuinka Mikkelissa ollessa, vajaa 2 vuotta sitten silloinen nuorisopastori Esa Hyvonen pyysi minua tulemaan osaksi nuorisotiimia ja palvelemaan seurakuntaa sillatavoin. Olin aika ennakkoluuloinen, etta voisin antaa itsestani mitaan, silla en uskonut pystyvani siihen. Kuitenkin otin haasteen vastaan, ja se oli kyl paras paatos ikina! Sain huomata, etta minullakin on jotain annettavaa, ja kun annoin itseni taysilla Jumalalle, niin han voi kayttaa mua yha enemman ja enemman.

Jokaisella tosiaan meista voi olla pelkoja siita, etta ei ole tarpeeksi kyvykas, tai etta epaonnistuu jos yrittaa jotain mita ei ole aiemmin tehnyt, kuitenkin Jumala on edeltakasin valmistanut meidan jokaisen paikan taalla maailmassa, ja han on nahnyt sen hyvaksi, joten ollaan rohkeita ottamaan uusia haasteita vastaan, ja kokeilemaan jotain mita ei olla aiemmin kokeiltu, ei tieda mihin Jumala on just sua johdattamassa!

Hua Hin
Olimme viikon Hua Hin nimisessa kaupungissa, jossa saimme olla paljon luonnon keskella. Kavimme muutamasti myos uimassa meressa, mutta huomasin itse, etten pysty uimaan suolasessa vedessa, ihon takia… Silmat alkoi kans kirvella.. Mut oikeestaan ei haitannu etten voinu uida muitten mukana, silla viikko oli todella paljon taynna ohjelmaa, ja vapaa-aikoina halusin lahinna vain levata :D

Englannin opetus
Osallistuimme Hua Hinin yhden koulun opetukseen kolmena paivana (lapset olivat 7-13v). Kaytannossa jarjestimme kuuden ihmisen kesken opetukset 6 tunnin ajan kolmelle paivalle opettaen Englannin kielta. Jaoimme oppilaat kolmeen ryhmaan, ja vaihdoimme ryhmia aina n. puolentoista tunnin valein. Jarjestimme siis kolmelle paivalle kahden hengen ryhmissa 1,5 tunnin englannin kielen oppitunnin. Lapset eivat myoskaan puhuneet siis enkkua, ja monesti opetimme engalntia ilman tulkkia, ja yritimme vain jotenkin saada heidat ymmartamaan mita olimme kertomassa, piirtaen ja naytellen… :D

Aikaa suunnitella oppituntia ei ollut kovinkaan paljon, ensimmaisen oppitunnin suunnitelimme Lindseyn kanssa illalla 9-10 aikaan , ja seuraavana paivana oli opetus. Seuraavana iltana suunnittelimme ohjelman n 23-24 yolla… Ja kahtena paivana kaksi meista oli kuumeessa, joten jouduimme tosiaan tekemaan paljon tyota. En kuitenkaan halua talla tuoda esille, etta jouduimme tekemaan jotain, mita emme olisi halunneet, vaikka opetusten jarjestaminen ei ollut helppoa, se kuitenkin oli osoitus siita, kuinka valitamme, tai kuinka Jeesus valittaa naista lapsista, ja haluaa kayttaa meita kertomaan Evankeliumia heille. Jokainen pyrimme nimittain tekemaan oppitunnit pohjautuen raamattuun, jolloin saimme englannin opetuksen lisaksi puhua hengellisista asioista. Uskontona Thaimaassa on Buddhismi, joten heille monet asiat tulivat ai van uutena.
Opettajille tama oli myos vaikuttava kokemus, silla jos miettii heidan kantiltaan, he nakivat, etta 6 (oikeastaan 7, meidan ryhmassa on myos uusi jasen, thaimaalainen tytto Oi, joka on tulkkina thaimaa reissun aikana) Niin, siis opettajat nakivat, etta 7 ihmista, ovat valmiita tulemaan 3ksi paivaksi opettamaan englantia oppilaille, ja meita on yhteensa viidesta eri kansakunnasta. Se oli heille todellakin todistus siita, etta haluamme palvella heita, vaikka vain vahan aikaa, ilman tietenkaan mitaan palkkiota.  Moni lapsi jai mieleen, ja he tulivat halaamaan kolmannen paivan jalkeen monia meista ja eivat olisi halunneet meidan lahtevan. Ei ihan joka paiva 6 ulkomaalaista tule pitamaan opetusta heille…

Lahimmaisenrakkaus, ja osoitus siita etta valittaa toisesta, voi olla ihan vain talleinen arkipaivanen juttu kuin englannin opetus, emme valttamatta tarvitse kertoa sanallakaan mitaan Jeesuksesta, kun asenteemme on oikea, ja sydamemme on taysilla mukana siina mita teemme, ja muistamme antaa kunnian kaikesta Jumalalle. Muistetaan rukouksin naita lapsia ja opettajia, silla nyt paikallisella Hua Hinin seurakunnalla on mahdollisuus jatkaa tyota jonka aloitimme. Pitamaan ylla suhteita, ja viemaan sanomaa rakastavasta Jumalasta ja toivosta heille tulevaisuudessakin.

Cornerstone Kirkko
Asuimme Hua Hinissa eraan paikallisen kirkon, Cornerstonen, varastotiloissa, ja ensimmainen yo vietettiin kaikki saman huoneen sisalla, ennenkuin lisatilaa vapautui, ja pojat ja tytot nukkuivat erikseen. Meidan huoneen ovi, oli ulko-ovi, tai itseasiassa se oli iso ikkuna. Eli kaikki mita teimme sisalla nakyi ulos, yksityisyytta ei pahemmin ollut, ja vaatteet vaihdettiin paa asiassa kylpyhuoneessa :D

Pihatyot
Jokaisen englannin kielen opetuspaivan jalkeen (tai muun aktiviteetin jalkeen) Autoimme pihatoissa seurakunnalla. Tytot aloittivat pihakiveyksen korjausta, ensin otettiin vanhat koristekivet pois, ja sen jalkeen alettiin suoristamaan kivilaattoja, jotka johtivat polkuna seurakunnan paaovelle. Homma ei ollut mikaan helpoin, silla laattojen piti olla kaikkien saman viivan suuntaisesti menevia, ja samalla korkeudella. Pojat aloittivat kaivamaan kuoppia uusille pihapalmuille, ja sen lopetettuaan he tulivat auttamaan meita tyttoja laattojen suoristamisessa. Emme itseasiassa saaneet sita hommaa valmiiksi viikon aikana, vaikka tyoskentelimme n.1-2 tuntia paivassa…
Pihatoiden jalkeen lahdimme ulos syomaan, ja yhtena paivana myos pidimme kotikokouksen antaen todistuksen ja jonkun opetuksen siella. Yleensa illalla 8-10 valilla saavuimme kotiin (ja sen jalkeen valmistelimme seuraavan paivan englannin opetuksen)
Lastenpaiva- peleja ja leikkeja paikallisille lapsille
Lauantaina, jolloin koulua ei enaa ollut, lahdimme eraaseen kauppakeskukseen (ulkoilma) ja pidimme lapsille peleja ja leikkeja (kilpailuja, joissa oli palkintoja) 11-17 valilla, ja paiva oli hyvinkin rankka, sen jalkeen lahdimme taas ulos syomaan, ja tulimme illalla takaisin…

Sunnuntai kokousvastuu
Sunnuntaina kokouksessa kaksi meista piti todistuspuheenvuoron ja yksi saarnasi, naytimme myos ‘everything’ draaman, joka olikin ensimmainen kerta meille nayttaa se. Oma osani on fyysisesti aika rankka, silla eraassa kohtauksessa jokainen heittelee mua pitkin lattiaa ja se oikeasti sattuu.. :D
Tallainen oli viime viikkoni Hua Hinissa, voin sanoa, etta oon aika vasynyt, mutta se kaikki mita teimme, oli kuitenkin hyvin tarkeaa, ja osoitus siita, miten Jumala voi antaa voimia ja viisautta vaikka itse tuntuu etta ei pysty. Englannin opetus oli itselle hyvin uusi kokemus, silla sehan ei ole aidinkieleni.. ja en ole opettanut kielia aiemmin. Kuitenkin se kaikki meni hyvin, ja opettajat sanoivat mulle ja lindseylle, etta opetimme todella hyvin. Ja nain myos muiden antavan itsestaan paljon irti, ja todella keskittyen siihen mita olivat opettamassa, vaikka se ei olisi ollut niin helppoa.

Takaisin Bangkokiin…
Talla hetkella ja tanaan ja eilen (ma-ti) olin hyvinkin vasynyt ja eilen kun saavuimme takaisin Bangkokiin nukuin suuren osan illasta, kun viimein saimme vapaan illan… Olin vaan niin vasynyt, etten jaksanut lahtea enaa mihinkaan… Mutta nyt on aikaa levata vahan, ja kerata voimia, muistakaa rukouksin mua , ja kaikkia meidan tiimin jasenia, koska taalla bangkokissa meilla on vastassa henkisesti ja hengellisesti vaikeita haasteita…

Nightlight Ministry – Auttaa prostituoituja
Talla Bangkokissa Tyoskentelemme nightlight in parissa, Nightlight auttaa prostutioituja thainaisia aloittamaan uuden elaman ja antamaan heille toisenlaisia tyotehtavia ja opettamaan heille monenlaisia eri asioita, kuten pianon soittoa, ruoanlaittoa jne. Taa jarjesto (joka siis toimii ywamin alla) on hyvin arkaluontoinen, ja sellainen, etta mitaan asioita, ja kokemuksia emme saa kertoa eteenpain, koska naisien elama ja laheisten elamat on vaarassa, jos vaarat ihmiset saa tietaa etta he ovat kosketuksissa ywamin ja ihmisten kanssa, jotka yrittavat saada heidat pois prostituutiosta, ja ihmisten kasista, jotka ovat myymassa heita eteenpain…
Hengellinen sodankaynti on myos hyvin silminnahtavaa, silla monet palvovat muita henkia kuin Jumalaa… Haluamme tuoda Toivoa naille ihmisille taalla, ja olla osana auttamassa heidan elamansa korjaamisessa…

Uskon, etta kaikella mita teemme on tarkoitus, ja Jumala voi todella auttaa kaikessa.
Taloudellinen tilanne

Kiitos rukous ja taloudellisesta tuesta, jota olen saanut, ilman teita en olis tannekkaan voinut lahtea, Jumala on hyva. Edellisten kuulumisten jalkeen sainkin tukea taloudellisesti kolmelta ihmiselta, yhteensa 220 euroa, kiitos todella paljon! Sain maksettua siis hieman alle 9000 ruplaa, joten enaa vajaa 30 000 ruplaa jaljella. Tokihan tuo summa on suuri maara ( n.800 e) Mutta kun ottaa huomioon, paljon on jo saanut maksettua, niin voiton puolella ollaan. Oon yrittany muutenkin kayttaa saasteliaasti rahaa, vain ostaen tarpeelliset tarvikkeet, mita nyt tarvii elaakseen. Jouluna kaytin hieman rahaa ostaen lahjoja meille taalla DTS.ssa, ja sit jotain lahetin suomeenkin, ehka n. 20 euroa kaytin semmoseen… Ollessani Vladivostokissa, myos kolmesti (jos muistan oikein) tuin muiden oppilaiden koulumaksuja, koska rukouksessa koin niin. Olen myos saanut pari kertaa lahjoituksena rahaa joltain toiselta oppilaalta nimettomana. Olemme siis halunneet jakaa omastamme, ja auttaa ja siunata toinen toistamme myos taloudellisesti.
Rahan kayttoa on siis kylla tultu harjotettua taalla, tai siis viisasta semmosta :D, ja on miettinyt monesti, mita oikeasti tarvii ja mita ei, silla Suomessa ollessa en oikeen aina ajatellu miten kaytin rahani.. Kaikki rahavarathan kuitenkin on Jumalalta saatuja, ja se pistaa miettimaan, etta kun kaytan rahaa, en oikeastaan kayta omaa, vaan Jumalan rahoja. Toivottavasti tan koulun jalkeenkin osaisin kayttaa rahoja viisaammin, ja oikeasti miettimaan, mita ostaa ja mita ei.
Tosiaan, jos jollain on ongelmia rahan kayton suhteen, suosittelen DTS- koulua, silla monet taalla ovat oppineet kayttamaan rahaa viisaammin, ja tukeutumaan taysin Jumalaan taloudellisesti. Siis yksi syy lisaa lahtea tahan kouluun mukaan!


Muistetaan rukouksin!
Terkkuja ja haleja <3, Heidi

Hellouta Thaimaasta, ja hyvaa uutta vuotta!

Tassa vahan selostusta mita ollaan tahan mennessa tehty.

Sunnuntai 26.12.2010
Greit, On kylla ollu mahtavaa aikaa koko Aktio osuus tahan mennessa. Kolmas viikko meneillaan. Vahan erilaisissa tunnelmissa kuin Harbinissa, Kiinassa.

Tamanhetkinen sijainti siis on Ratshaburi.. (kirjotin ehka vaari, who knows)
Joulu vietettiin Bangokissa koko ryhman kanssa..
Rannalla!! Palmujen alla!

Mutta siirryttiin eilen, maanantaina tanne toimimaan paikallisen missionuorten jarjeston kanssa. Talla henkilokuntaa on vain kaksi ihmista, mutta toimintamuotoja on nelja.
Kuitenin aina kun jarjestetaan tapahtumia tai mennaan auttamaan eri ihmisryhmia, vapaaehtoisia toimintaan on paljon.

Tarkein juttu on siis luoda kontakteja ja pitaa ihmissuhteita laheisina,
jotta on mahdollista toimia ja julistaa evankeliumia eteenpain.
Meidan tehtavana on olla auttamassa erasta paikallista seurakuntaa jajrestamaan ohjelmaa ja vierailemaan kodeissa, jotka ovat erkaantuneet seurakunnasta, ja auttamaan kaikessa missa ikina he tarvitsevat seurakunnssa apua. Rakentamisessa, siivoamisessa, lastenhoitamisessa..

eilen meilla oli jouluzembalot jossa lauloimme kaksi laulua ryhmamme kanssa + toki siella oli paljon muuta ohjelmaa paikallisten jarjestamana.
vakea oli n 1000 siella, ja n. 400 oli varattu ruoat ilmaiseksi ja olimme tarjoilemassa ruokaa ja vetta kavijoille.
Siella myos jaoimme monia satoja jouluevankeliumi lehtisia ja cd:ta ja olimme valmiita juttelemaan ihmisten kanssa Jeesuksesta mikali he halusivat.
Itse tutustuin eraaseen engalnninopettajaan ja kerroin miksi olemme taalla, ja han oli hyvin kiinnostunut.

Kuluvalla viikolla meidan on tarkoitus olla jarjestamassa Ohjelmaa lapsille (huomenna 2,5 tuntia) Lauluja, leikkeja, todistus, joulutarina tmv. + yksi draama.
Huomenna myos kierramme ovelta ovelle laulaen joululauluja, (amerikan tyyliin, christmas carol tmv ?)
ja torstaina on vahan vapaampi paiva ja tarkoituksena on menna ostoskeskukseen tai "marketplace" joka on keskella vesistoa.. (meri tai jarvi en tieda?) Mennaan kanooteilla sinne, se on kuulemma suosittu turistikohde.
Perjantaina on tarkoitus opettaa englantia lapsille...

Sunnuntaina meidan on tarkoitus johtaa ylistys, pitaa raamattutunti, ja 'saarnata'. Mulla on vastuulla puhua tai pitaa saarna...
Tanaan kun rukoilimme mulle tuli mieleen, etta haluan puhua Yhteydesta. Kristittyjen yhteydesta, ja yhteydesta yleensa..
En viela tieda millatavoin, mutta Jatkan rukoilua sen puolesta, etta ajatukset selkiytyisvat!

Taalla pain siis sujuu hyvin, ja aion kertoa jatkossakin, miten on mennyt,
pyydan et muistatte ruk0uksin kuluvaa viikkoa ja sen moniulotteista ohjelmaa. =)
Meilla on enemman tai vahemman ollut sairastelua itse kullakin,
mutta eteenpain mennaan Jumalan avulla.
ostin lisaa astmalaaketta Kiinasta, jospa se auttaisi yskaan ja hengitysvaikeus juttuihin =)

Taloudellinen tilanne:
Olen kaiken kaikkiaan saanut nyt maksettua n. 84 000 ruplaa (2000e)
ja jaljella on 36000... (900e)
Muistetaan rukouksin.

Toivottavasti Joulupyhat olivat antoisat,
ja haluun toivottaa todella siunattua Uutta vuotta itse kullekkin

Heidi kiittaa
.