Ehetymisen Sinfonia

Melankoliaa. Apatiaa.
Verenpunaisia sanoja sydämessä.

Sataa mustia kyyneleitä,
kirkastuen, paljastaen syvyyden.

Skitsofreniaa. Maniaa.
Tappelevia ajatuksia omassatunnossa.

Kirstallinkirkas puro,
vuolaana alas virtaa, eheyttäen sielua.

Poliklinikalla pohtii, parkuu.
Entistä todellisuutta paikataan.

Haavat avataan.
Vuotavat sielunriekaleet sulautuvat yhteen.

Barrikaadit! Mielenosoitus!
Tuomitsemisen itsevaltius syrjäytetään!

Nousee päivä takaa vuorijonon,
Antaen hehkun sulattaa viimesiet jääsirpaleet

Uusiutuu mieliala, totuuden pysyessä samana.

Amen.

Vapauteen Kristus meidät vapautti

Tosi ihanaa, kun on voinut taas oppia jotain uutta elämästä viime aikoina... Se, kun olin tosi masentunut, ja piti jättää paljon pois asioita elämästä hetkeksi, ja keskittyy vaan siihen, että jaksaa aamulla nousta sängystä ylös, ja tyyliin syödä joka päivä... pisti miettii asioita tosi paljon. Ja mä kävin paljon läpi paljon semmosta syyllisyyttä mielessäni, koska olisin halunnut pystyä enempää mihin en pystynyt, ja piti oppia hyväksymään se et aina ei jaksa, eikä se tarkoita että olisin huonompi ihminen.

Nyt viime aikoina, kun oon alkanut voimaan paremmin ja jaksamaan enemmän, mulla oli semmonen vaihe et mua ei kiinnostanu lukea raamattua eikä rukoilla. Sinä aikana ku olin tosi maassa ja vaan välillä itkin ja mitä teinkään, en paljoo mitää, niin ymmärsin, että ei mun sillo tarvii yrittää mitenkään enemmän rukoilla ja lukea raamattua, koska sehän on iha ymmärrettävää et jos ei jaksa oikeen mitään muutakaan niin miks noitakaan. toki siis rukoilin, ja paljonkin, huokailin ja pyysin apua Jumalalta siihen kaikkeen mitä kävin läpi... mut sitten sen jälkeen ku aloin toipua, niin mulla oli vaan tyhjä olo. ei mua kiinnostanu ... paneutua tähän uskon elämään mitenkään erikoisemmin. Halu oli käydä seurakunnalla, ja sit siellä yhteydessä paljonkin oon saanu kokea miten Jumala koskettaa, mut sitten ku oon kotona, niin vaan yritin jaksaa tehdä niitä normi asioita, eikä mua kiinnostanu viettää aikaa Jumalan kanssa.

Mä kävin kauheeta sisäistä kamppailua tän asian kanssa, koska mä ajattelin et oon epäonnistunut. Et ku mä kävin omaa elämääni läpi muutamien kuukausien ajan ja sieltä kaikesta Jumala on auttanu mua tähän ns. normaalielämään, että jaksan tehdä tavallisia asioita, enkä oo vaan tosi väsyny, niin aattelin et enkö mä oo yhtään kiitollinen. Et mun oikeestaan pitäis nyt olla tosi semmonen "hengellinen" jne. koska oon päässyt jo ainakin suurimmaks osaks voiton puolelle tässä tilanteessa... mut ei. Ei kiinnostanu rukoilla. Ja mä syytin siitä tosi paljon vaan itteeni, ja mua ahisti se tilanne...
Kunnes...

Yhen kerran muutama viikko sitten oisko ollu nuortenillassa(?) meijän nuorisopastori puhui siitä, kuinka Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei häviä, vaikka me ei rukoiltas/luettas raamattua. Ja meidän usko ei häviä. Ja se et raamattu on tarkoitettu meille, ja meidän elämäämme varten, ja meille avuksi elämässä, mutta et sen lukeminen/lukematta jättäminen ei ole meidän uskon perusta. näin mä ainakin sen koin siitä puheesta. Mulla aukes jotain tosi merkittävää. Jotain sellasta... et mun usko ei perustu siihen kuinka paljon mä rukoilen/luen raamattua tai elän "hengellisesti" vaan siihen, et mä oon kerran päättäny seurata Jeesusta, ja Jeesus on aina mulle uskollinen, eikä raamatun lukeminen tai lukematta jättäminen sitä totuutta horjuta.

Mä kerroin tän tilanteen, ja sanoin, et mä oon kamppaillu tän kanssa paljon, ja sit.. jotain mussa sisällä vapautui. Et jollain lailla mussa sisällä oli tämmönen ajatus, että mun teot ois se mikä sanelis mun uskon. Että niiden takia, tekojen, mun usko mitattais, ja jos mä en tee tiettyjä asioita, mä olen epäonnistunut. Mut ei se mee niin. Se ite usko ei perustu tekoihin, eikä usko ole tekojen seuraus vaan päinvastoin. Teot seuraa uskoa.
Ja ku mä sain vapautua siitä (ehkä taas uudelleen) tunteesta, että mun PITÄÄ tehdä sitä ja tätä, et voin ansaita uskon. niin mulla oli mielettömän hyvä olla! Mä aloin rukoilee aina sillon ku mä jaksoin, et

" Jeesus, auta sä mua haluamaan taas rukoilla ja lukea raamattua. Auta sä Jeesus synnyttää uskon kautta niitä tekoja, ja niitä asioita mun elämässä mitkä on mulle hyväks, ja auta mua pääsee eroon siitä syyllisyydestä, ja tunteesta, että mä en tee tarpeeksi."

Ja se oli taas kerran yks ns. käännöskohta mun elämässä. Annoin itselleni luvan olla sitä mitä olen, ja annoin Jeesuksen vaikuttaa mussa sit sitä tahtomista ja tekemistä.

Nyt on just ehkä viikko tai kaks tuosta tilanteesta, ja olen alkanut rukoilee, ja lukee raamattua silloin tällöin. Ja jättämään muita asioita sivuun , ja kohtaamaan Jumalaa. Ja sillon ku mulla on semmonen olo, että musta tuntuu etten ole tehnyt tarpeeksi, sanon Jeesukselle, että auta mua pääsee tästä itseni tuomitsemisesta eroon, ja vaikuta sä mun tekemiseen. Tänä aikana oon vähentäny netin käyttöä, ja joidenki muidenki asioiden tekemistä, ja sit pysähtyny ja antanu aikaa Jumalalle. Ja itselleni. Pitänyt enemmän huolta omasta kämpästä ja siisteydestä. Tehnyt asioita mitkä on oikeesti mulle hyväksi.

Hassua, että... sitä ehkä joutuu monesti elämässä oppimaan samoja asioita uudestaan, mutta tällä hetkellä ainakin on vapaa olo. :) mä SAAN tehdä oikeita asioita, ja Jumala on se, joka mua auttaa niitä tekemään. :)

-Heidi

Valona maailmassa

Matt. 5:14-16 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Entä jos ei koe joskus itseään esimerkilliseksi? Mitä on se valo mikä loistaa minusta, silloin kun teen virheitä, ja sorrun asioihin, jotka "eivät kuulu uskoville" ? Mitä valona maailmassa oleminen oikeastaan tarkoittaa? Tämä raamatunpaikka voi tuoda sellaisen tunteen, että pitäisi olla enemmän kuin on.
"ei minusta ole valoksi" "teen vain virheitä"..
ja siitä voi seurata se, että sen uskon tuominen esille voisi tuntua tekopyhältä.
"mikä MINÄ olen kenellekkään jakamaan uskostani, kun en itsekkään osaa tehdä oikein"

en tiedä, miten muut ajattelevat, mutta itse olen monesti elämässä sitä miettinyt,
että mitä oikeasti tarkoittaa olla valona.


Johanneksen evankeliumissa Jeesus itse kertoo olevansa maailman valo,
joka antaa tähänkin matteuksen evankeliumin paikkaan uuden ulottuvuuden.
Meissä loistaa Jeesuksen valo, ei meidän omamme. ( Joh 9:5)


Valon tarkoitus ei myöskään ole kirkastaa tai pyhittää meidän olemustamme,
tai tuoda kunniaa meille itsellemme.

1. Piet. 2:12 " Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivat hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät

Valo, joka meistä heijastuu, tulee Jeesukselta, Jumalan pojalta, joka on valona maailmassa, ja hän voi loistaa meidän kauttamme. Ja jos itse vain spekuloin asiaa, niin Jeesus kun oli synnitön, ja puhdas,
ja raamatussa puhutaan paljon siitä, kuinka pimeys ei voita valkeutta,
niin se valo mikä meissä on loistaa, ilman että meidän pitäisi omassa itsessämme olla täydellisiä.

Joh. 1:9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Joh. 8:12
Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Nyt palaan tuohon alkuperäiseen kohtaan "te olette maailman valo" Jos tämän kohdan lukisi vain yksistään, eikä katsoisi, mitä muualla raamatussa "valona maailmassa" olemisenä tarkoitetaan, niin ainakin mulle tulis hyvin pieni olo.

Mutta se valo, mikä meissä on, ei ole meidän omaa valoamme, ja ne asiat joita me teemme, valo saa meissä aikaan, ja Valo on Jeesus Kristus. joten meidän ei itse tarvitse tehdä itseämme paremmiksi, mutta voimme rukoilla ja pyrkiä "parempaan suuntaan" Jeesuksen valon avulla. ja se valo meissä kirkastaa Jumalaa, ja on todistuksena ihmisille, mitä Hän voi saada aikaan meissä ihmisissä.

- Halusin kirjoittaa tämän siksi, koska periaatteessa "valona maailmassa" on aika monesti kuultu asia, mutta monesti olen vain kuullut sen kuinka meidän ei pitäisi pitää "kynttilää vakan alla" vaan olla rohkeasti uskovia ja näyttää värimme. se vaan voi olla joskus aika pelottavaa ja vaikeaa. Ja voi olla semmoinen olo, että ei olisi "oikeanlainen uskovainen" näyttämään uskoaan. ja että pitäisi olla parempi.

Mutta itse ainakin ajattelen niin, että me olemme syntisiä, meillä on aina niitä asioita, mitkä eivät ole Jumalan mielen mukaisia, joskin voimme pyytää että Jumala auttaisi meitä pääsemään niistä eroon, silti emme ole koskaan maan päällä täydellisiä, KUITENKAAN, se ei poista sitä totuutta, että Jeesus on valo, ja hän asuu meissä, ja voi kirkastaa Jumalaa meidän kauttamme vaikka me olisimme syntisiä ja tekisimme virheitä.

Haluan itse ainakin olla valona maailmassa. kirkastaa Jumalaa sillä valolla, minkä Jeesus mussa saa aikaan. Eikä se oo mun ansiota, eikä siitä tuu pisteitä mulle itselleni, vaan Hänelle, joka on meidät luonut :)

-Heidi