perjantai 3. tammikuuta 2014

Oma kokemukseni väsymyksestä ja siihen suhtautumisesta

Kirjoitus ei perustu milläänlailla kenenkään psykologin tekstiin tai kirjoitettuihin neuvoihin, vaan enemmänkin omaan kokemukseeni väsymyksestä ja asioista mihin silloin kannattaa kiinnittää huomiota. Joten tämä on vain minun näkemykseni siitä, mitä olen itsekin käynyt läpi.
Älä jää yksin
Yksin jääminen on pahinta, silloin kun on asioita, joita ei pysty käsittelemään tai ei jaksa kohdata.
Tai ne ehkä pystyisi kohtaamaan, mutta ei uskalla kohdata niitä sen pelon takia, että menisi rikki, tai murtuisi sen taakan alla.
Jokin salaisuus tuossa asioiden jakamisessa on. Jo se että muutkin tietää siitä, miltä minusta tuntuu, helpottaa oloa. Muut ei välttämättä ole suoraan auttamassa ongelmien ratkaisussa, tai edes sen kummemmin "terapioimassa" vaan yksinkertaisesti tietävät mikä on tilanne.
Silloin on helpompi myös sitten sanoa että nyt olen väsynyt, enkä jaksa jotain asiaa. 

Mieti mihin lupaudut
Voin sanoa, että en jaksa tehdä nyt sellaisia asioita, joita normaalisti teen aivan helposti. Esimerkiksi monien ihmisten kanssa juttleeminen ja sosialisointi, small talk, ihmisiin tutustuminen. Ei ole välttämättä energiaa lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin ja juttelemaan niitä näitä, kun on väsynyt.
Ei ehkä jaksa ottaa ylimääräistä vastuuta, mikä normaalisti olisi aivan helppoa.
Silloin kun asiasta on puhunut, ja kertonut ääneen joillekkin ihmisille että "olen nyt väsynyt" paineet suoriutumisesta pienenevät.
Jos en kertoisi kenellekkään että olen väsynyt, ja peruisin jonkun asian, tai en pitäisi yhteyttä tai en jaksaisi tavallisia asioita, se voisi ahdistaa, ainakin itseäni.
Silloin kun kohdataan vaan ne seuraukset eikä kukaan muu kuin minä itse tiedä mistä se johtuu, tulee paineet selitellä ihmisille mistä se johtuu etten jaksa. Ja silloin kun on väsynyt ei jaksa selitellä!
Joten ratkaisuna on ennen ollut esimerkiksi se että välttelee kaikkia ja kaikkea, mikä ei todellakaan ole hyvä asia.

Väsymys on ihan ok!
Se että ilmaisee olevansa väsynyt, auttaa itseäni menemään niihin tavallisiin tilanteisiin ystävien ja muiden ihmisten kanssa. Kaikkien ei tietenkään ole välttämätöntä tietää siitä, minkä takia olen väsynyt ja eikä se kaikille kuulukkaan, mutta se että edes jotkut ihmiset ovat jakamassa sen tiedon, niin sitä ei tarvitse piilottaa tai jotenkin yrittää käyttäytyä voimavaroja tuhlaten "olen aivan ok" - kun en olisikaan.

Tiedän,
olen nyt väsynyt ja siihen on todellakin syytä, ja saan olla väsynyt.
On hyvä tunnistaa milloin väsymys johtuu jostain itseaiheutetusta ja sellaisesta mihin voisi vaikuttaa,
ja milloin se tulee sellaisesta lähteestä, mihin ei voi vaikuttaa, jolloin väsymys pitää vaan käydä läpi. Ja toimia sen mukaisesti, mihin omat voimavarat riittävät.

Voimavarojen kanavoiminen
Mihin omat voimavarani nyt riittävät on vielä arvoitus, tiedän kuitenkin että pitää valvoa omaa jaksamistani ja mahdollisuuksien mukaan välttää tilanteita jotka vievät liikaa energiaa, mutta kuitenkin ottaa sen verran haasteita, jotta pysyy mukana elämässä ja rytmissä.
Joskus rytmi katoaa ja on niin pohjalla että on pakko olla vaan paikoillaan.
Tiedän että nyt ei ole se hetki.
Ei voimavarani ole nyt niin alhaalla ettenkö jaksaisi mitään. Voimavarani vaan pitää osata kanavoida oikein, ja käyttää niitä järkevästi.
 Ei olisi esim. järkevää nyt lähteä kahden viikon patikointireissulle lappiin (no en ehkä sitä tekisi koskaan muutenkaan ) Tai ottaa jotain taidetilaustyötä 60x60 kokoisesta taulusta (tai pienemmästäkään)
Tai päättää aloittaa opiskelemaan uutta kieltä...

Joskus nimittäin tein helpostikin niin, että ollessani väsynyt sain päähäni mitä lennokkaimpia ideoita, ja lähdin toteuttamaan niitä, ja sitten en saanutkaan niitä tehtyä, koska ei voimat riittäneet.
Se on ihan kiva, että on ideoita ja toiveita ja unelmia, mutta niiden toteuttaminen silloin kun on väsynyt ei ole se paras ratkaisu.
Myöskään yöllä maalaaminen , vaikka se kuinka houkuttelevalta tuntuu, ei ole järkevää, kun väsyneenä tarvitsee muutenkin enemmän unta.

Kun on väsynyt,
Siitä on hyvä kertoa joillekkin ihmisille, tarvittaessa ammatti-ihmisille, jos tilanne vaatii sitä 
On hyvä miettiä, mitä asioita kannattaa jättää pois säästääkseen omia voimiaan 
On elintärkeää pitää kiinni arjen rutiineista, vaikka ne olisivat kuinka ankeita
(Hygienia, kodin ylläpito, laskut, ruokailut, unirytmi) 
On hyvä myös tunnistaa, milloin väsymys menee niin pitkälle, jotta voisi puhua masennuksesta,
Masennusta ei kuitenkaan voi itse arvioida, siihen tarvitaan ammatti-ihminen, joka selvittää, millä tasolla väsymys/ masennus on.
Jos joskus on todella masentunut olo ,silloin ei voida vielä puhua että sairastaisia masennusta.

listaa voisi jatkaa varmasti, "muista vitamiinit, liikunta, harrastukset...." Kuitenkin perusasioiden lisäksi jokaisen täytyy löytää itse se oma resepti siihen, miten pääsee eteenpäin ja miten käsitellä väsymystä.

-Heidi J-


1 kommentti: