Niin paljon asiaa käsiteltävänä
Ja samalla haluaisi paeta ettei tarvii kelaa mitään.
Pakeneeko samalla Jumalaa kun pakenee asioiden käsittelyä?
Kun haluaa olla lähellä Jumalaa niin silloin tulee esiin ne asiat jotka tarvii ehkä eheytystä tai purkamista ... nii siks jotenki on helpompi ajatella et .. paetaan sit kaikkea. Kaikkia.
Mä haluisin nyt vaan lähtee iha mihin tahansa. Pois
Se ei ehkä ratkase mitään mut tarviiko aina ettii asioihin ratkaisua?
Mutta kysymys:
Voinko olla levossa ratkaisematta asioita ja hyväksyä sen et mun ei tarvii selvittää välttämättä yhtää mitään ilman et pakenen?
Voisinko mä oppia olemaan relax ja antaa itseni levätä ja vaan olla Jumalan kanssa ilman et mulla olis paineita mistään?
Sisin haluaa paeta jotta voin levätä
Mutta entä jod ratkaisu onkin opetella Lepäämään ihan normi olosuhteissa?
Minkä. Takia se on vaikeeta mulle?
Mä haluan että musta on hyötyä. Mä en halua loukata muita.
Mä haluan et voisin tehdä kaikkeni.
Ja mun on vaikea kieltäytyä asioista.
Mutta eihän ihmisyys perustu sille että meidän pitää olla toiselle hyödyksi?
Palveleminen on eri asia kuin jotenkin semmonen taakka toisista mikä pitäisi kantaa vaikkei jaksa.
Mulla ja jokaisella on lupa pysähtyä ja olla vaan. Mä tiedän sen mutta en tunne niin.
Tunnen syyllisyyttä jos mä en ole tarpeeksi toisia varten. ..
Loukkaaminen?
Sitä ei voi välttää.
Mutta silti se on vaikeaa.
Monesti laitan oman hyvinvoinnin vasta muiden jälkeen.
En pysty ilmaisemaan asioita aina jotka olisi muille loukkaavaa kuulla vaikka se olisi itselle elintärkeää.
(Esim.Kertoa jonkun ihmisen käyttäytymisen satuttavan minua, jolloin tämä ihminen saattaa loukkaantua siitä)
Asioista kieltäytymistä oon opetellut jo paljon mut silti se on vielä hankalaa.
Mutta pakeneminen..ei ole ratkaisu.
Mutta mikä sitten?
Sen haluisin tietää.
Ehkä jo tiedän mutta en sisäistä sitä. Muutos lähtee itsestä.
Mutta entö jos ok liian vaikea muuttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti