"Heidi mitä sulle kuuluu, miten sä voit?" Osa 2. Marraskuu 27.11.-14 - Nykyhetki

Marraskuu 27.11.2014, Iskän kuolinpäivä.

Ennen tuota päivää olin käsitellyt paljon sitä, että iskää ei kohta enää ole.
Olin paljon rukouksessa tai vaan lojuin Jumalan käsivarsilla, kun ei ollu sanoja rukoilla.
Yhdellä kristillisellä eheytymiskurssilla itkin kaiken sen olon yhdellä rukouskerralla, ja tunsin, kuinka sain rauhan kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Tiesin, että se mikä vääjämättömästi on tulossa eteen, tulee vielä kääntymään parhain päin. Iskän osalta taivaaseen, meidän muiden osalta prosessiin, joka varmasti tulee joskus näkemään valoisia päiviä.
Olin henkisellä ja tunnetasolla valmis , ainakin niin valmis, kuin kuukauden sisällä "tuomiosta" voi olla,  kohtaamaan iskän poismenon.

Tämä Osa 2. käsittelee enemmänkin vastausta kysymykseen
"Heidi, mitä oot TEHNYT viimeaikoina" eikä sitä et "mitä sulle kuuluu, miten voit" 

Päivä jona iskän kuolema tuli tietooni, oli torstai.
 (Syövän leikkauspäiväkin oli torstai.
Ei sillä että se mitään merkkaisi, ajattelin vaan infota,
jotta tekin tiedätte sen , mitä minäkin tiedän!)
Torstaina aamusta mummi ja lääkärit olivat yrittäneet tavoittaa mua, lähiomaista, kun iskä oli kuollut sairaskohtaukseen.
Olin kuitenkin laittanut edellisenä yönä kännykän lentotilaan, lähinnä siksi, kun iskä oli viimeisen viikon sisällä soittanut monesti 2-6 aikaan aamulla. Säästin itseäni yöherätyksiltä, jotta saisin nukuttua.
Unenlaatuhan harvoin on ollut viimeaikona mitenkään erinomaista, kun mulla on toi uniapnea.
Hengityskatkoksia, ja oon tosi väsynyt, edelleenkin herätessä. hoitoa odotellessa.

Nousin tuona torstaipäivänä ehkä joskus puolen päivän ja iltapäivän välissä. (mikä on edes se kellonaika kun se muuttuu päivästä iltapäiväksi? Tai aamusta päiväksi?  Aina ollut mysteeri tämä)
Kämppikseni L tuli herättämään ja sanoi että mun äiti on yrittänyt soittaa mulle.
Havahduin ja jotenkin heti tajusin, että iskä on kuollut. Tai ainakin odotin sitä.
Koska äiti oli siis facebookin kautta ottanut yhteyttä kämppiksiin, jotta muhun sais yhteyden. Kiirellinen asia siis.

Soitin äitille.
"Moi Heidi, missä oot" Äiti vastas outoakin oudommalla rauhallisella äänellä
"Kotona..."
"Onko kämppikset siinä lähellä?" Äiti jatkoi
"On..."

"Tuota, me ollaan matkalla sinne xxx- kanssa" (Veljeni)
"Iskä on kuollut" Totesin
"Joo Heidi..." Itkien
"Iskä on kuollut....iskää ei enää oo" Aloin itkeä
"Heidi me ollaan ihan kohta siellä, mee juttelee kämppisten kanssa, me ollaa iha kohta siellä"

Tästä eteenpäin en sitten pitkään aikaa tunteilla asiaa enää läpikäynyt.

Äiti ja veli tuli tänne, ja sitten mä halasin molempia. Äiti itki.
Enemmän mä lohdutin äitiä loppupeleissä ku se mua.
Mulla tuli suorittajavaihde päälle, kun tunteiluvaihde oli ollut ennen kuolemaa.

Nyt oli aika toimia, se miten toimitaan henkilön kuoltua.

Heti seuraavana päivänä mentiin Äänekoskelle sairaalaan. Soitin siis jo samana iltana iskän kuoltua sinne sairaalaan että monelta kannattaa tulla, ja et ollaan tulossa sinne.
Sairaalasta saatiin puolenpäivän jälkeen hautauslupa/kuolintodistus.
Sitten käytiin hautaustoimistossa, yhdessä äänekoskella sijaitsevissa.
Paikalla ei ollut itse omistaja, joten sovittiin aika vähän myöhemmäksi samana päivänä.
Käytiin tässä välissä iskän asunnolla, joka nyt ei ollut hohdokkaassa kunnossa, kun siellä ei oltu asuttu pariin kuukauteen. Lähtö sieltä oli tullut äkkinäisesti joten kaikki ruuat olivat siellä mihin ne jäi.
Ei ehditty siinä sille tehdä mitään sen kummempaa, kun piti tulla takaisin hautaustoimistoon

Siellä mä lähinnä puhuin kaiken mitä tarvitsi. Hoidin asioita ja kirjoitin tarvittavan ylös.
Alustava hautauspäivän sopiminen, hauta-arkun valinta,
puetaanko uusiin valkoisiin vaatteisiin vai laitetaan omissa vaatteissa.
Paljonko kaikki tämä maksaa, ja paljon maksaa kuljetus Juvalle.

Sain (Saimme) Kansion, jossa oli mm. vihkonen joka antoi tietoa omaisille kuoleman kohdattua.
Niin henkistä tukea, kuin ihan käytännön ohjeita.

Ensimmäiset muistiinpanot hautaustoimistossa kirjoitin kansion sisäkanteen.
Ne olivat seuraavanlaisia:
Hautapaikka Juvalle (Pitää varmistaa onko tilaa)
Siunaajan nimi (pitää kysyä käykö hänelle)
Siunaustilaisuus
(kysytään tältä siunaajaksi haluamaltamme pastorilta,
käykö kyseinen päivä heidän helluntaiseurakunnassa)
Hautaanlaskuun tarvitaan suntio (pitää kysyä seurakunnalta, onko vapaana silloin)

Luki myö se että äänekoskelta kestää ajaa 2 tuntia Juvalle,
 jolloin siunaus Juvalla voi olla aikaisintaan puolenpäivän maissa,
jotta vainaja ehditään kuljettaa sinne. Jolloin pitää varmistaa suntiolta, käykö tällainen aikataulu.
Sitten se oli myös kirjoitettuna, että arkun pitää olla tilaisuudessa väh. puolta tuntia ennen kun vieraat tulevat, joten se pitää ottaa huomioon tuossa ajankohdan valitsemisessa.

Hautajaiset päätettiin järjestää kolmen viikon päähän kuolemasta,
ja päätettiin myös että siirto sairalasta on samana päivänä.

Hautaustoimistossa neuvottiin heti ensimmäisenä ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon,
 jossa tehtäisiin perunkirjoitus, koska se on siellä halvempaa.
Se määräytyy kuolinpesän ja kuolinpesän hoitajan tulojen mukaan.
Minusta päätettiin tehdä kuolinpesän hoitaja. Se oli oikeastaan sovittu jo aiemmin veljen kanssa.

"Perunkirjoituksia varten tarvitaan virkatodistus vainajan 15- ikävuodesta eteenpäin"
Sanottiin hautaustoimistossa
"Anteeksi mikä?"
Enhä mä ole ees koskaan kuullut sanaa "virkatodistus"

No se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä selko iskän kaikista muutoista ja paikkakunnista, joissa iskä oli kirjoilla ja kaikki mahdolliset perilliset eli kuolinpesän osakkaat siltä ajalta.
Ne sitten voi selvittää niiltä paikkakunnilta seurakunnilta, joissa iskä on asunut ja kuulunut kirkkoon. Ja jos ei ole kuulunut jossain vaiheessa kirkkoon ne saa maistraatista.
Ok, selkee juttu (no ei kyl ollu vielä siinä vaiheessä, päivä iskän kuolemasta)

Samassa hautaustoimiston sisäkannen kansion
Lukee myös samana päivänä hoidetun puhelun tiedot,
 kun soitin juvan seurakunnalle hautapaikka-asioissa.
Hautaustoimistossa alustavasti sovittu hautajaispäivä sopi myös Juvan seurakunnalle.
Aikataulut sovittiin, ja se kuinka paljon tämä toimitus maksaa.
Se muuten on kaksi kertaa kalliimpi,
kun hautaa jotain ihmistä muualle, kuin missä hän on ollut kirjoilla.

Sovittiin olevamme yhteydessä vielä lähemmin asioista, joista tarvitsee keskustella vielä lähempänä hautajaispäivää, ja siitä minne lasku lähetetään ynnä muuta.

Siinä oli hautaustoimistosta saadun kansion sisäkannen teksti vapaasti referoituna.

Sen jälkeen tulikin lappua jos toistakin,
kun eihän ne suunnittelut ja järjestelyt vielä tuohon jäänyt.
Aluksi sovittiin että jaetaan vastuuta muistotilaisuuteenkin liittyen, mutta päädyttiin siihen, että äiti hoitaa ne. Juteltiin kyllä siitä, mitä niissä olisi ja ketä kutsutaan, mitä syödään, mutta äiti oli se joka ne järjesti suurimmaksi osaksi.
Minulle jäi paperiasiat, niitä olikin ja on edelleen paljon.
Veljelle jäi iskältä jääneen auton (josta iskä oli velkaa) asiat.
Sen kunnon tarkastaminen, sitä myymisen suunnittelu ja mitä nyt siihen voikaan liittyä.
Autoista minä nyt mitää ymmärrä. Pyörät on ja vissii kulkee.
Veljen vastuulla oli myös olla meille kyytinä kun ajettiin iskän asunnolle siivoomaan sitä ja tietenkin kantamaan suurinta osaa tavaroita iskän hyvän ystävän kanssa.
Minä ja äiti toki oltiin apuna, itse en mitään oikeen uskaltanut kantaa, kun ei kroppa kestä.
Äitikään ei jaksanut painavia kanniskella.

Siivoaminen olikin iha oma stoorinsa.
Syyskuusta Joulukuun loppuun kämppä oli ollut koskematon. Ruuat mitkä jäi sinne pöydille oli yhä siellä, mutta ei ehkä ihan tuoreimmillaan.
Jääkaapin ruuat...
Se vissiin riittää, kun sanon,
 että äiti ei pystynyt ilman yökkäämättä menemään metriä lähemmäs jääkaappia.
 Minä otin happea kauempana ja silti siivotessani sitä kävin oksentamassa kolme kertaa.
Siitä ei enempää.
En suosittele kenellekkään, että jättää jääkaappiin/Asuntoon ruokia kolmeksi kuukaudeksi.
Tietenkin voi olla näitä tilanteita, kuten nyt, kun asialle ei voinut mitään.

Asunnon, yksiön, siivoaminen lopulta kesti kuutisen tuntia ja ruokatauko oli välissä.
Neljä meitä oli sitä raivaamassa.

Mulla on ollut monta monta numeroa joihin olen soitellut 
selvittääkseni kaikkia asioita, jotka tähän juttuun nyt liittyy.
Niistä nyt muutamia mainittakoon:

• -->Oikeusaputoimisto. perunkirjoitusten sopiminen, esiselvityksen ajanvaraaminen.

* Esiselvityksessä toin kaikki omat tulotietoni vuoden ajalta veroilmoituksen 2013  menot, 

Kaikki iskän paperiasiat. laskut/velat/varallisuus

*Sain näiden tulotietojeni perusteella nollapaperit, mikä tarkoittaa sitä ettei perunkirjat maksa mitään.

Minulla ei siis yksinkertaisesti ole tarpeeksi suuret tulot, jotta oikeusaputoimiston lakimies voisi laillisesti mitään minulta periä maksua.

• -->Hautausjärjestelyheput (Pastori, Suntio, hautaustoimisto jne)

• -->Iskän raha-asioita hoitavalle taho, josta sain selville kaikki laskuttavat tahot,

Velat, tulot.. mitä näitä ny on. ne lähetettiin mulle, jotta mä pystyisin sit käymään ne kaikki läpi
ja kattomaan listasta, et mihin kaikkialle mun pitää ilmottaa iskän kuolemasta.
osa paikoista kun on semmosia, mihi menee automaattisesti tieto kuolemasta, osa taas ei.

• --> Isännöitsijälle, Vuokrasopimuksen irtisanominen  saman kuun loppuun. (joulukuu)

Laissahan niin ei saisi tehdä, mutta pyysin että näin  tässä tilanteessa voisi tehdä, kun en jaksanut soittaa sinne heti iskän kuoltua. Ja vkolopun jälkeen maanantai olikin jo joulukuuta. Se onnistui. Avaimia oli kolme, joiden olinpaikka piti selvittää. Meillä oli yksi avain, muut olivat... no muualla.

• --> kotihoidolle. Iskällä oli sairaana ollessaan kotihoidon palveluita.

Heidän turvapuhelin oli vielä iskän asunnolla, ja heidän piti se hakea pois. sen asian ilmoittaminen.
Heillä oli myös yksi avaimista, jonka selvitin joulukuun loppupuolella, koska silloin en vielä tajunnut että heillä se avain on.

• --> Autoliikkeelle, johon iskän autosta oli vielä maksusuorituksia jäljellä (osamaksulla otettu auto)

Sinne ilmoittaa iskän kuolemasta, ja siitä miten tässä tilanteessa pitää toimia.

Iskän kuolemasta täytyi myös ilmottaa:
Joihinkin pankkeihin (osa meni automaattisesti)
Puhelinoperaattoreille, (Saunalahti, Dna),
johonkin tv-korttipalvelu mestaan (Dna kai) Johon sitten se tv-kortti piti palauttaa myös.
Sähköyhtiölle, sähköjen lopettamisesta...
ja no kaikki laskuttajat joille iskä oli velkaa.
Oli vakuutusta ja jotain kauppaan sovittuja tilejä, joista oli laskuja erääntynyt... jne.

Kaikille tuli aloittaa puhelu "Hei täällä Heidi Jahnsson Jyväskylästä hei, olen sellaisella asialla että isäni *Isäni nimi* On kuollut 27.11....." Ja se asia, mikä pitää hoitaa kyseisen tahon kanssa.
Tuli opittua iskän hlö. turvatunnus ulkoa sitten siinä rytäkässä.

• -->Sitten piti selvittää se, saako hautauskuluihin sosiaalitoimistosta tukea (Ja löytyikin nimellä "hautausavustus") 

Ja mikä on summa, ja mistä se tulee hakea

Eri sos. toimistossa annettiin vähän eri summia,
mutta sitten siellä, josta raha kuuluu anoa, sanoikin vähemmän summan,
ja se ei kattanut sitä kaikkea, mitä toinen toimisto oli sanonut hautausavustuksen kattavan.

No sitten nohevana selvittämään oikeusaputoimistosta lakimieheltä miten tämä asia menee.
Suomen laki ei ole määritellyt hautausavustusta pakolliseksi, tai sen suuruutta.
Kuolinpesän hakiessa toimeentulotukea hautauskuluissa sosiaalitoimisto käsittelee asian harkinnanvaraisena menona ja jokaisella toimistolla on omat standardinsa asiasta.
Toimisto, josta meidän tulee hakea tukea kattaa just ja just arkun, ja noin kolmasosan itse hautaamiskuluista. mutta ei hautapaikan kuluja eikä kuljetusta.

No se oli sitten selvitetty. Mutta sitä en ole vielä edes voinut hakea. hautausavustusta siis.
Se menee tuossa ko. sosiaalitoimistossa niin, et perunkirjojen jälkeen vasta voi hakea, ja sitten tietää et saako sitä tukea ja paljonko. Harmillista on tietty se, että kaikki laskut liittyen hautaamiseen ja hautaustoimiston kuluihin on jo tullu ja osan eräpäivät on jo menny. Ei me tuosta nyt jotain 1100 euroa 1.1.2015 iha saatu maksettua, mut onneksi voi sopia vähän maksuaikaa.
Olisha se iha jees, et sais sitä tukea hakea jo ennen perunkirjoja, mutta toisaalta ehkä siinä on sit niille helpompaa ku se menee noinperin. Ei tosin meille.

• -->Sitten piti lähteä selvittämään sitä, et kun eihän se soskun tuki mitenkään kata edes kolmasosaa menoista, et onko vielä jostain mahdollista saada tukea, kun ei meillä oo yhtäkkiä tai ainakaa mulla varaa suuriin summiin. Minä sitten vielä lähdin selvittää, ja olen vielä sillä tiellä selvittämässä, että 

onko hautausavustuksen jälkeen (joka haetaan kuolinpesän nimissä) mahdollista hakea vielä OMAA toimeentulotukea harkinnanvaraisena koska mulla ei ole varaa kustantaa kaikkea.
No se ei vielä ole täysin selvinnyt, mutta asiaa selvittelen kunhan perunkirjaton valmiit.

• --> Joo ja soitin tossa toissapäivänä autoliikkeeseen. Auton voi myydä vasta ku perunkirjat on tehty.

Autoon liittyen tiedän sen, et uus akku piti ostaa ku se ei liikkunu muuten, sitten se pitää katsastaa ja ilmeisesti huoltaa enneku sitä voi edes myydä. No kuluja kulujen päälle, ei tunnu missään. No eiku..
Ei oikeestaa voi muuta ku tehdä kaikkensa mitä voi, luottaa Jumalaan ja sit lainata vaik jostain (ihmisiltä ei mitää pikavippimeininkejä !) rahaa...

• Niija soskuun liittyen hain sitten tässä samassa rytäkässä sit iha omaa toimeentulotukea marraskuulta tammikuulle , jos jottain saisi, nämä siis ei liity vielä noihin itse hautajaiskuluihin.

Laitoin mm. matkakulut hautajaisiin harkinnanvaraisena (70e on aikuiselle menopaluu Juvalle, jiihaa)
Ja sit niit kului ku vaik matkustettii iskän asunnolle ja maksettii niist bensoi veljelle ja mitä näitä nyt olikaa.  En halua tällä siis mitään soskua mollata, koska se et on sosiaaliturva on jo huikeeta, mut siis noit matkakuluja ei laskettu menoina "koska ne kuuluu perusosaan, ja sillä tulee kattaa kaikki matkakulut"

Vaik jos olis ollu viidet hautajaiset lähimmillä nii ne matkakulut on kustannettava siitä, mikä on mun oma tulo, vaik sit jäis syömättä. No ok, jossain vaiheessa sit sosku varmaa ehkä myöntyis. Tosin en tiiä monennenko kuoleman kohdalla ne heltyy (ok vitsi vitsi, rankempaa huumoria)

• -->Nyt sit otin yhteyttä diakonia toimistoon, joka on niinku soskun jälkee semmonen josta voi pyytää apua, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. jätin vastaajaan eilen viestin, jossa kerroin tilanteen ja et haluun ajan jollekin diakonille. Pyysin kans et jos joku vois tulla henkiseks tueks perunkirjoihin, ku meen sinne varmaa yksin ku en usko et veli pääsee/ ehtii toiselt paikkakunnalta tänne tulee.

Sitä odottaen, et millon saan ajan.

Odotan tällä hetkellä myös sitä et oikeusaputoimistosta otetaan yhteyttä millon perunkirjotukset tarkkaan ottaen on. sovittiin joulukuussa että ne on tammikuussa, viimeistää helmikuun alussa.
Arkipäivät loppu kesken, kun tajusin tänään olevan lauantai enkä voinut soittaa enää sinne!
No soitan maanantaina ja selvitän, et josko ne tietäis jo paremmin millon se perunkirjotusaika on.

Sit oon soittojen lisäks laittanut moniin paikkoihin lisäinfoa sähköpostin kautta.
En nyt ala luettelee, mihin kaikkialle, mut sillee ku ei puhelimes kaikkee voinu laittaa, nii sitten piti jatkaa sillee ihan kirjottamalla. Tai jos ei vaik saanu monen puhelinsoiton jälkeen yhteyttä, nii senkin takia.

Hei semmoi positiivinen häivähdys kaiken keskellä oli, ku joku puhelinoperaattoriko se oli tmv. kerto et iskällä on liikasuoritusta, joka sit tulee sen tilille takasin, MUTTA sen pitäis tehdä se henkilökohtaisesti ja no se on vähän vaikeeta rajan takaa... niiin sitten mä tein sen iskänä.
 Se anto sen jonku sähkösen lomakkeen linkin tai jottai, joka mun piti täyttää ja laittaa mihin tilille, ja kuka pyytää ja mitä pyytää...
No ei se ollu ku ehkä 30 euroa, mut hei, vähästä kiitollinen pittää olla!

Se oli aika semmoi... tippa linssissä moumentti, ku laitoin tietenkin oman sähköpostin iskän tietoihin, ja siinä oli vissii automaattinen systeemi (tai en maininnu et iskä on menehtynyt) Kun mulle tuli  sähköpostia joka oli suoraan osotettu mun iskälle.
Eli viesti alkoi "Hei *iskän nimi* Olemme vastaanottaneet...."
Aivan kun puhuteltais elossa olevaa ihmistä. No se oli semmoi moumentti taas et tajus, et ei se oo elos.

• Ja sit aina ku tässä on ollu laskuja ja velkoja ja saatavia , iskään liittyviä tuloja menoja ..

Niin ne on pitäny sit toimittaa sinne oikeusaputoimistoon et ne voidaan huomioida perunkirjoja tehdessä. Oonkohan kolme paksuu kirjettä sinne laittanu.
Tai no oli joku ehkä vähän ohuempi, mut aivan sama :)

Vielä on paljon puhelinsoittoja sun muita jäljellä,
mutta joku päivä nää on ohi, THANKS GOD!
Ei perunkirjat ja velkajärjestelyt ja auton myyminen ja laskujen maksaminen kestä loppuelämää.

No tällasia asioita mm. olen tehnyt viimeaikoina, ja paljon muutakin,
kuten käynyt soittaa pianoa kirjastossa, pelannut pleikkaa kämppisten kanssa, lautapelejä tooosi paljon myöskin kämppisten kanssa, käynyt viettää joulua Juvalla,
uutta vuotta kuopiossa ja sitten palannut takaisin kotiin.
Käynyt ylistyksenjohtajien palaverissa, ja lakannut omia ja kämppiksen kynsiä.
Kynsien lakkaaminen on muuten ihanaa <3 p="">Hiuksiakin voisi värjätä, mutta se kyl pilaa hiukset, joten jospa en.

17.1.2015

Tänään olin pelaamassa lautapelejä moninpeli-illassa,
joista en sitten jatkoille lähtenyt, mutta se oli varmaa iha jees.
Enhä mä olis tätä kirjottanu, jos mä olisin ollu kuppaamassa jatkoilla ;D

Niija oon tässä suunnitellu kans kämppikselle "yllätyssynttäreitä" No se tietää et jotain on tulos, mut ei tiedä milloin missä ja ei iha tarkkaa ketä tulee !

Oon tässä nyt taas sairastellutkin, mut siitä sitten kirjoitan erikseen, eihä kukaan jaksa lukea jos mä tässä alan vielä omia sairaskertomuksia raapustelemaan.

Hei kaikesta selvitään, kaikessa ollaan voittajan puolella.
Se voittaja on Jeesus Kristus.
Voima elämiseen tulee ylhäältä.

Itketään ja nauretaan yhdessä ystävät rakkaat <3 p="">

Tämän kirjoitin, koska minulta on monesti kysytty otsikon kysymys,
olen melkein aina ollut et ... mitäs tähän nyt edes vastaisi....
Koska viimeaikoina paljonkin olen enemmän tehnyt kuin käsitellyt tunteita, jolloin voisin sanoa "miten mä voin"
Tässä nyt semmoi ei nyt ihan kaikenkattava, mut semmoi referaatti mun elämästä.
Nää osa 1 ja 2 oli semmoi pläjäys viimesen puolen vuoden ajalta, joten jos tänne asti luit niin onneks olkoon, olet perillä MINUSTA taas 0,000046 % enemmän !

"Heidi mitä sulle kuuluu, miten sä voit?" Osa 1. Heinä-Marraskuu 2014

Vastausta antaessa täytyy palata vähäsen ajassa taaksepäin, loppukesään ja syksyyn 2014
Aurinko paisteli, välillä vissiin satoi, niinku kesällä yleensä. Linnut laulo ja sitä rataa.

Olin kirjoittanut ehkä muutama viikko tai kuukausi sitten tekstin "Selviytymistarinoita"
Jossa, vaikkakin olosuhteet elämässä oli ollut pitkään stressaavia ja rankkoja, alkoi tuntua siltä, että jaksan taas vähän paremmin.
Suunnitelmissa oli loppuvuodesta hakeutua kristillisen opiston lastenohjaajakoulutukseen. Se kiinnosti.
Kävin uimassa aika harvoin sinä kesänä, vaikka tykkäänkin siitä tosi paljon.

Jossain vaiheessa kesän-syksyn taitteessa oli kahden ystävän kanssa sanottava "näkemiin" n. puoleksi vuodeksi. Kahden lähimpiin ystäviini kuuluvien kanssa. He lähtivät eri puolelle maailmaa, eivät siis yhdessä, vaan erikseen. Kumpikin eri maan osiin keskenään, ja eri maanosiin minun kanssani.
Tavallaan haikeaa, mutta tietenkin olin onnellinen et he pääsee johonkin semmoseen reissuun, jota ei kovin monesti tule vastaan.

Ei mennyt kovin kauan tuosta ystävien lähdöstä, kun tuli uutisia iskän suunnilta. Vointi oli huonontunut, mikä nyt oli suht normaalia syöpäpotilaalle leikkauksen jälkeen.
Mitään pelkoa mistään vakavammasta ei siis tietenkään ollut syöpään liittyen, koska lääkärit olivat kesäkuussa viimeksi varmistaneet, ettei syöpä ollut levinnyt ja aika varmasti sanoivat ettei se niin tule tekemäänkään, ainakaan ihan heti.

Jotain kuumeilua iskällä oli, muistaakseni. Pahoinvointia ja semmosta pyörtyilyä.
Sairaalareissuhan siitä muutaman kertaa tuli. välillä ambulanssilla, välillä taksilla.
Välillä reissu oman paikkakunnan sairaalaan, välillä Jyväskylään keskussairaalaan.

Ekalla kerralla kun oli oma paikkakunta- Jyväskylä - oma paikkakunta reissu, niin oli jonkunlainen kotoutuminen välissä. ehkä elokuun tienoilla tämä tapahtui.
Sitten joko toisella tai kolmannella kerralla, olen laskuissa sekasin,
Iskä ei sitten enää siitä palannutkaan kotiin.
Ennen tätä reissua olikin viimeinen kerta kun iskä ikinä näki omaa asuntoaan, muistoja, valokuvia, mun ja veljen maalaamia tauluja, naapureitaan.

Tällä kerralla alettiin miettiä, missä on oikein vika, kun vointi ei kohene. Suola-arvot oli alhaalla, veriarvot oli alhaalla, vointi oli todella huono, eikä jalat kantanut.
Jos joku influenssa iskee syövästä toipuvaan, sehän tietenkin on paljon voimakkaampi, kuin terveellä.
Kuitenkin otettiin myös kuvat alueelta, jossa syöpä oli, varmuuden vuoksi.

Kesällähän tilanne oli se, ettei syöpä ollut levinnyt, ja ennusteet erittäin positiiviset,
Nyt näissä röntgenkuvissa kolmisen kuukautta eteenpäin, leviäminen oli alkanut.
Iskän oikean keuhkon alalohkohan oli poistettu keväällä, syöpä kun sijaitsi siellä.
Nämä kuvat näyttivät, että se oli levinnyt vasempaakin keuhkoon ja imusolmukkeissa oli jotain varjostumaa.

No positiivinen tilanne oli se, että se ei ollut mitenkään kovin laajalle levinnyt, jolloin lähdettiin miettimään säde- ja stytostaattihoitojen mahdollisuutta.
Ensin iskän suola- ja veriarvot tulisi kuitenkin nousta ja vointi koheta, jotta hoitoja voisi edes aloittaa.
Tässä huomautus, nämä hoidot kuuluvat syövän jälkihoitoon jokatapauksessa, joilla estetään mahdollinen syövän leviäminen jatkossa.
Jostain syystä lääkärit (tai iskä?) olivat/oli päätyneet kesällä ratkaisuun, että aloitetaan ne vasta syksyllä.
Ehkä ajateltiin, että iskä saa levätä vähän aikaa, ja kesällä kun iskän tilanteessa oleva on jo muutenkin heikoilla, kun on kovia hellepäiviä.

Mutta sitten kävikin niin, että tämän ensimmäisen röntgenkuvan jälkeisenä viikonloppuna (olisiko kuva otettu tiistaina tai keskiviikkona) Vointi paheni entisestään, otettiin uudet kuvat vajaan viikon sisällä.

Syöpä oli levinnyt aggressiivisesti, mikä oli lääkäreillekkin aikamoinen yllätys. Tätä ei odottanut kukaan. Se oli levinnyt laajalti molempiin keuhkoihin, imusolmukkeisiin ympäri keuhkoja, vatsaan, maksaan.  Tällä leviämistahdilla se ei tulisi pysähtymään, ellei hoitoja alotettaisi. Ja ellei niitä aloitettaisi PIAN! Asap.

Iskän vointi ei kuitenkaan kohonnut.
Ehkä meni viikko, kaksi, kun sädesairaalan lääkärit lähettivät iskän Jyväskylästä takaisin Äänekoskelle.
Sieltä annettiin tuomio: Enää ei sädesairaala hoida iskää, ei siitä ole mitään hyötyä, kun iskä voisi kuolla jo niihin raskaisiin hoitoihin, joita heillä olisi antaa.

Elettiinköhän nyt Lokakuun loppua? Ehkä, en ole varma.
Tieto siitä, että iskä ei enää tule parantumaan, ainakaan lääketieteellisesti, oli musertava.

Jotkut läheisistä ehkä vielä toivoi, ja uskoi että kuolema voi viivähtää kuukausiakin, ehkä vuoden.
Joskus jotkut ovat olleet vastaavassa tilanteissa pitkäänkin elossa.
Eihän sellainen tietenkään mitään parasta aikaa ole, odottaa kuolemaa, mutta läheisille ehkä sellainen toivo voisi auttaa, että olisi edes aikaa hyvästellä.

Minä en oikeastaan uskonut että iskä eläisi kauan, en voi sanoa että aavistin sen tai siinä olisi ollut mitään yliluonnollista. En uskonut että ilman Jumalan ihmettä iskä eläisi enää kauan.
Minulla alkoi prosessi valmistautua siihen, että olen kohta isätön, ja mitä kaikkea se pitäisi sisällään.
En ollut toivoton, mutta ajattelin että "nyt on se aika, kun voi vielä viettää viimeisiä hetkiä iskän kanssa".
"Nyt , eikä vaikkapa puolen vuoden päästä, jos olisi ajatellut, että tilanne kestäisi vielä kauan.
Nyt, ei myöhemmin."

Se oli se aika.
Ei se ollut myöhemmin.

Tuosta viimeisestä diagnoosista "aggressiivisesti leviävä syöpä, ei voida parantaa" Oli kulunut vajaa kuukausi, kun iskää ei enää ollut.
Iskä siirtyi taivaaseen.

Vaikkakin muistelin aiemmassa blogissa viimeistä puhelua, ja sen tuomia ajatuksia, on mulla parempiakin muistoja.

Sain sanottua parisen viikkoa ennen iskän kuolemaa "Mä rakastan sua iskä, mä rakastan sua ihan älyttömästi" itkien. Tuossa puhelussa sain myös vastauksen iskältä "Voi Heidi, niin minäkin tottakai sinua"

Yhden ihmisen elämä tuli päätökseen.
Vuoden kestänyt taistelu syövän kanssa oli iskän osalta ohi.
Läheisille asian käsittely jatkuu tietenkin pidemmälle.

Meidän  muiden elämä jatkuu, mutta se ei ehkä jatku täysipainosesti, ainakaan minulla, aivan heti.
Prosessi menetyksestä on vielä kesken, mutta joku päivä vielä tiedän, että voin hyväksyä asian . Voin hyväksyö sen niin, etten enää sure niin paljon, vaan voin muistella mennyttä lämmöllä.

Se ei ole vielä nyt, mutta se on varmasti myöhemmin.

Pelastaja murhaajan voittaa Kirkkaudellaan

Punainen

Palvelen Pyhyydessäsi

Poistan puolustusmuurini

Polvistun

Pilvissä ei pimeyttä

piilossa pikemminkin

Pyhyytesi ei poistu

Pahuus ei poraudu päähäni

Palvon Paljouttasi

Pelastat palvelijasi

"Punainen väri rakkauden"

Musta

Makeaa maireaa

Mielenkiintoista

Markkinoi

Maanittelee

Mädäntää

Mehiläisen pistos

Muurahaisen puraisu

Merihirviö

Maksaa maltaita

MURHAA

"Musta synnin pimeyden "

Valkoinen

Valo
Varma vapautus

Vahva valistus

Veren voitto viimeisillekkin

Vaara väistyköön!

Vesi virratkoon!

Vanhurskas

voimaton

 yksin

Voima

virtaa

Vapahtajalta

"Valkoineen väri vapauden
väri puhtaan sydämen"

Kulta

Kaikkeus kukoistaa

kahleet katkeaa

Kevät, kesä

kukkivat kedot

Kaikkoaa kaikki

karmivat pedot

Kirkkauden Kristus

Kristallivirroilla

Korkeuksien

Kaikkivaltias

 Kuningas

"Kulta
 kertoo taivaasta
sinne
 tahdon matkata"

-HeidiJ-

(Lainatut kohdat laulusta  :Värilaulu) 

Niin lopullista...

Tuntuu jotenni nii lopulliselta. Kuolema siis. Ja niihä se tietty on.

Kattelin puhelulogia, könnykkä ehdotti et vois tyhjentää niit nii vapautuis tilaa. Aloin selaa ja tajusin jo sitä tehdessä et jossai vaiheessa siellä lukee iskä... ja aloin itkee ku tiesin et niin käy.  Tavallaa vaa odotin et se nimi tulee siihen ( en oo poistanut iskän nroa puhelimesta,  emmä voi viel)

Sit se tuli. Vastaamaton :iskä 25.11.2014 4am.

Mä oon kelannu tän jo kuinka monesti, miks mä en soittanu seuraavana päivänä takas? Tai no siis sinä päivänä.
Tiedön, en jaksanu. Iskä soitti tosi usein, ja emmä vaa jaksanu.
mut silti. Se on viimenen merkintä tai joku mikälie mikä mul on iskästä, tuo merkintä et mä en vastannu..
iskä kuoli 27.11 aamulla.  Miks mä en soittanu 25 tai 26 päivä?
Veli kerto et toivotti hyvöö yötä iskälle 26 iltana. Oon siitä pienestä jutusta nii kateelline.
Äiti sano et sen vika puhelu oli tosi vapauttava. Semmonen et se loppu hyvössä hengessä.

Mä oon kelannu mun vikaa puhelua.

Iskä soitti edellisenä vkoloppuna ja sit ku kerroin et olin äitin kaa just puhelimessa se sano et hänpä soittaa ensin sille... noo ne jutteli varmaa puol tuntia ( se oli se puhelu mistä äiti sano et jäi hyvä fiilis) sit ku se soitti mulle uuudestaa nii ei ruvettu juttelee oikee mitöä muuta ku se heti sano et nyt on tämmönrn tolanne et kaukosäädin on lattialla ja se pitää saada ylös.  (ja ainut asia mitä se voi tehä sairasvuoteella o kattoo tvtä ja vaihtaa kanavia.  )Öitä se ei saanu nukuttua. No nyt se olu lattialla ja kello oli jo lähes puolen yön.  Hoitajat ei vastannu kutsuun.
Iskä pyys et soitan sinne. Sanoin et voin yrittää. Tajusin sit et ei mul oo suoria numeroita hoitajille jja emmä saa mihinkää yhteyttä siihr aikaa.
Soitin iskälle takas "hei iskä ei oo muita numeroita auki ku päivystys" ... "no soita sit sinne!"
Sit olin et ehä mä päivystykseen voi soiytaa kaukosäätimestä. Vaik iskälle se tietenki oli tärkee juttu.. nii emmä päivystyksee nyt pystyny...
se ei ymmärtänyt.  "Tottakai sä.voit. soitat vaa" ja se alkoi vähän hermostua,  iha ymmärrettävästi. Se oli sille tärkee juttu.

Sit se päättyy aika pian "mä etin sit jonku muun joka soittaa sit sinne.." "no ok.. sori ku en voinu auttaa"
*tuuttuuttuut*

Myöhemmin sit se soitti äitille kaukosäätimestä. No eihä seköä päivystykseen soittanu. Se laitto kännykän äänettömäks. Oli tullu 10 soittoa yön aikana
Mä laitoin kännykön kokonaa kiinni koska olin tosi väsyny. En jaksanu ottaa  vastaan öisiä puheluita ku mul muutenni oli vaikeuksia ees saada unta. Iskä saatto soittaa joka yö pari kolme kertaa.


Jos olisin soittanu viel seuraavan viikon aikana ennen 27.11 aamua olisun saanu erilaisen viimeisen puhelun.
toisaalta se vika puhelu kerto tosi paljon siitä et pienet asiat oli tärkeitä...

Mut en voinu auttaa siinä.
Miksmä en sit vaik soittanu päivystykseen.  Miks mä en soittanu sille uudestaan ennen 27.11

Miksi on sellainen kysymys monesti mihin ei oikein  saa vastausta.  Se ehkä tässä tilanteessa sisältää enemmän sitä että.. en oikeastaan tarvitse vastausta siihen että miksi en tehnyt niin.. Toivoisin vaan sydämeni pohjasta että asian voisi muuttaa..

En vaan ymmärrä miten tällainen asia voi tuntua niin merkittävältä.
ei tuo puhelu määrittele koko vuosien suhdettani iskään. Ei se poista tai lisöö sen arvoa. Se ei tarkoita että olisin epäonnistunut tai että mulla ei olisi hyviö muistoja.
silti se vaan vaivaa.

Jospa olisin voinut sanoa vielä viimeisen kerran iskälle jotain lohdullista ja kaunista, mutta viimeiset sanat olivat vain sitä että sori en voi auttaa enkä soita päivystykseen. Ehkä myöhemmin sen merkitys laimenee mutta sitä en voi muuttaa.

Myöhemmin osaan nähdä sen yli enkä ajattele sen olevan niin suuri asia.

Mutta vielä en osaa niin ajatella, vaikka luulin.

Vielä mietin vain että jospa olisi ollut toisin.

Kuolema.  Se on lopullista.
Enää ei iskä soita,  enäö en voi olla vastaamatta sille keskellä yötä kun en jjaksa puhua.
Voisinpa vielä sanoa iskälle
miten tärkee se on minulle.

:,/