Jumala pitää huolta kun ei ole inhimillistä apua saatavilla
Mannaa satoi israelilaisille aina kun he tarvitsivat, eli kokoajan ollessaan autiomaassa.
Kun he tulivat sieltä pois, sitä ei enää satanut, koska sitä ei enää tarvittu. Oli oman maan, "kaananinmaan satoa" josta pystyi nauttimaan jokapäiväistä leipää.
Itse rupesin miettimään tätä sairastelun ja parantumisen kannalta.
-> Jumala voi tehdä ihmeitä missä vaan, mutta meillä on Suomessa hyvä terveydenhuolto, jolloin me ei tarvita "mannaa" satamaan taivaalta jos kyse on sellaisesta joihin voimme vaikuttaa.
Tietenkään se ei poissulje sitä, etteikö Jumala voisi parantaa "maan sadon" ollessa saatavilla.
Ihmeitä parantumiseen liittyen näkee/ kuulee enemmän maissa joissa ei ole samanlaista kuin meillä.
Voi sitä ajatella että olemme heikkouskoisia, mutta miksi me tarvitsisimme niin paljon ihmeen kautta parantumista kuin he joilla ei ole edes kipulääkkeitä saatavilla?
Mielestäni meidän tulisi ennemminkin olla kiitollisia siitä mitä resursseja omalla yhteiskunnallamme on meille tarjota.
Mitä satoa meidän maamme voi tarjota.
Mannaa sataa kyllä kun ei ole tarjolla oman maan satoa.
Joskus olemme tilanteessa joissa Jumala riisuu meitä omasta voimastamme ja sidoksesta yhteiskunnan tukeen, sairauksilla tai ylivoimaisilla tilanteilla, mutta Jumala on silloin se joka antaa kaiken mitä tarvitsemme.
Meillä on oman maan satoa paljon, mutta on tärkeää että ylin auktoriteettimme on Jumala ja luottamuksemme ja turvamme on Herrassa. Meidän ei tulisi antaa yhteiskunnan tarjoaman avun tulla liian tärkeäksi, jolloin voisimme luulla ettemme tarvitse Jumalaa.
Tarvitsemme häntä aina.
Jumala on antanut meille niin mannankin, ihmeen kautta, mutta myös oman maan sadon, luomistyön kautta.
Jumala pitää huolta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti