Lapsuudenmuistot

Luin juuri Norjassa otsikoihin päässyn stoorin kahdesta 6-v pojasta (vai oliko toinen vain 6?)
Joiden synttäreille ei tullut kukaan kutsutuista lapsista.
Uutinen lähti leviämään fb:n kautta , kun lasten vanhemmat laittoivat kuvan koskemattomista karkkikulhoista sinne, ja kertoi tilanteen, ja lasten pettymysten.
(Uutinen iltasanomissa)

Luin asiasta kommentteja eri puolelta nettiä hetken, ja niinkuin yleensä nettikirjoitukset ovat laidasta laitaan mielipiteitä. Joistain tämä asia on aivan turha uutisoida, ja se on huomionhakua, toiset jakoivat pettymyksen tunteitaan ja myötäelivät lasten surua.

Asian julkaisemisesta en itse osaa sanoa täysin varmaa mielipidettä puolesta tai vastaan,
sillä tällaisen asian julkituomisessa on niin hyviä kuin huonojakin puolia.

Mutta ilman sitä ilmituomista en olisi nyt kirjoittamassa tätä, joten ainakin se herättää keskustelua.

Itselläni tämä "jäi yksin synttäreillä"- uutinen nosti omia muistoja lapsuudestani/nuoruudestani

Ja puen joitain niistä runoiksi

Haluan kuitenkin painottaa, että nämä todellakin kertovat siitä muistosta, mikä minulla on, ja siitä mikä ajatusmaailmani oli silloin.
Olen todella onnellinen siitä, miten olen voinut kasvaa ihmisenä tähän pisteeseen ja siihen että mulla on Jumalan rakkaus, jotta voin rakastaa itseäni ja muita, siitä huolimatta , mitä olen kokenut :)

                                                                         Lumiprinsessa

Olipa kerran pieni tyttö, aika tomera

hän eräänä päivänä lähti ulos lumeen leikkimään

Vierellään oli tyttösiä, joiden kanssa peuhuta.

Neljä tyttöstä yhteensä alkoivat lumessa telmimään.

Neljä tyttöä lumesta auton valoi,

Pieni tyttö ideasta paljon ihastui.

Tyttö äidiltä lampaan taljan tai kaksi autoon toi

Neljä prinsessaa yhdessä unelmoi.

Auto, joka esteet ylitti, yli meren seilasi,

Auto jossa prinsessat maailmaa valloitti!

Tyttö jotain ehdotti, se heti teilattiin

"Ei sulla mielikuvitusta ole ollenkaan"

Seuraavana päivänä tyttö autolle saapui

Oli hanskalokerossa kirje tytölle.

Prinsessana olo ei enää jatkukkaan,

Ei tyttöä enää leikkiin kelpuutettukkaan.

Syytä tyttö ei ymmärtänyt,

lampaantaljat sinne jäi.

Auto matkasi eteenpäin

Mut tyttö lähti kotiinpäin.

Liikutaan koulussa

Pallo kiertää ympyrää

Salin läpi se kiireesti vipeltää

Kädestä käteen sylistä syliin

Kuka tekee maalin?

Tyttö innokkaana pomppii

Ei ehdi perään pallon

Kädet eivät Tyttöä huomaa

ei pallo hänelle lennä

Maali! Toinen! Kolmaskin ehkä.

Tytölle pallo kuvastaa vettä

Joka soljuu purossa todella tiuhaa,

mutta sormien läpi se aina viuhaa.

Huonoko on kunto tuo hällä,

pomppii kuin pieni porsaskin jäällä

Pallo ei kauan tyttöä kiehdo

Ilo ja urheilu ei samaan lauseeseen mahdu.

Koolla on väliä?

Sika! Mahdut sä telttaan ainakin
Oot aika varmasti meistä se painavin

Vaatteet nuo rikkaalle kauhistus ehkä,

Rasvaiset hiuksesi muistuttaa mettä!
Pallona kuljet, kaks tuolia täyttyy.

Susta kyl varmaan valaatkin syttyy.

Älä ees yritä, kun ethän sä osaa,

Aina oot pohjalla , kun painoa lisäät.

Syö vaan enemmän, muuhun ei pysty,

On toi yrittämises kuule jo nähty!

Läski on ystäväsi lantiolla tuolla.
Keskity sä vaan sitä jäätelöäs nuolla.

Varas!
Sä veit jotain multa.

Sä veit jotain enemmän kun katoavaa kulta.
Sä veit jotain arvokasta, et voi sitä korvata

Sä veit mun viattomuuden 

mun sisimmän.

Neljätoista kesäisenä

Alkoi se syksy

yksinäisenä

Lähtenyt on pois 

osa perheestä

Askeleet koulussa kaikuu kauas

Olenko ainut joka täällä enää käy?

Perheessä ehjyys on muisto vaan
Kahteen suuntaan on mennyt se taas

Yhteen ei palaa

Ei tule se takaisin

Rakkaus on vaajavainen ihmisen

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Vaalea vilja ei kasva ollenkaan

Siemenen keväällä kylvin mä peltoon

Mut rikkoutui se sisimpään hentoon

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Kesällä kirje myös tuli minulle

On toinenkin lähtenyt

jättänyt mut

Tuntuu se siltä

et ainoa olen

Ei kukaan ymmärrä

Ajatuksiani

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Vaalea vilja ei kasva ollenkaan
Siemenen keväällä kylvin mä peltoon

Mut rikkoutui se sisimpän hentoon

Varjoissa elämä vain kuljettaa
Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Varjoissa elämä vain kuljettaa
Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Ihmiset ovat vajaavaisia, ja tekevät väärin monesti, eivätkä osaa ottaa huomioon muita.
En aina itsekään siihen pysty. myös erilaisuus on asia, joka monia pelottaa.

Aiheesta kirjottelen vielä lisää, koska mulla tuli siihen paljon mietintää.
(Eli "Erilaisuus" - aihepiiristä kirjoitan piakkoin jotain :) )

Blessed week <3 div="">

Olin kadoksissa, mutta minut löydettiin

Viereesi tähän tulen pettyneenä

En näe, en koe läsnäoloasi

Sinnittelen - epäonnistun.

Ihmisiin tukeutuen ponnistan pinnalle.

Horjahdan,

kaadun ja loukkaanun.

Pettymyksen verho varjostaa kasvoni.

Viileä vesi iholla, samenee näkökenttäni.

Varastaako elämä kutsumuksesi?

Pois minulta on otettu lämpö.

Väljähtynyt on askelteni tahti,

Taaksepäin melkein matkaani taitan.

Unohdan.

Suljen silmät

jatkan eteenpäin

ILO- Missä, ei en sitä muista

SURU - Ei sitä ei enää ole

Pelko?

onko sellaista edes olemassa?

Vastarannalla vilkutan, käännän selkäni.

PISTO!

Viiltävä isku

Mutta ei, en minä kipua tunne,

eihän minuun satu !

Eihän?

Eteenpäin vain, en pysähdy.

Mustasukkaisesti halajat läsnäoloani.

En sitä ymmärrä 

En ehdi,

En halua.

(Pelkään salaa)

Varovasti avaudun

riisun kuorta.

Hymyilen, mutta sisällä itken.

Kiire pitää minut onnellisena,

en ehdi ajatella.

Toinen isku,

viilto suoraan rintaani

h e n g i t y s   h e i k e n t y y 

en nouse

en pysty

kuuleeko kukaan?        eikö kukaan?

EN 

JAKSA

YKSIN

En enää.

Kelpaankohan enää edes palvelijaksesi?

Nöyrryn

 Itken 

Romahdan

.

.

.

Nousen ylös!

Ei...

minut NOSTETAAN ylös

Puetaan puhtaisiin , uusiin vaatteisiin.

minua juhlitaan !

Miksi?

Koska olin kadoksissa, ja nyt olen löydetty

ja saan jatkaa matkaani

Amen.


-Heidi J. 4.12.2013-

Päivä kerrallaan...

Mitähän sitä kirjottaisi... (voi olla hyvinkin sekavaa tekstiä, kun vaan kirjotan sillee go with the flow)

Viimeset... 10kk on ollu kyl... taas jotain tosi outoa.
Viime Marraskuussa jäin siis sairaslomalle, ku olin vaan niin väsyny. Henkisistä ja fyysisistä syistä.
Monen monista syistä.
Tiesin etten jaksa enää jatkaa tuota tietojenkäsittelyn linjaa, mut en tienny et mitä muuta mä tekisin ja mä en saanu oikeen mistään otetta.

Kevät meni taistellessa toimeentulotuki asioita. sosku, kela, ... siis en ala tässä päivittelemään kaikkea todellakaan, mutta voin sanoa, että oli enemmän painolastia ku yhden ihmisen tulis joutua kantamaan, siis oikeesti.
Mä en ole katkera sosiaalitoimelle, enkä halua täällä julkisesti haukkua, mutta sanon vaan että se systeemi on vaan tehty jotnekin niin monimutkaiseksi ja byrokraattiseksi, että jos on ihminen joka on väsynyt, eikä jaksa hoitaa omia asioitaan, se ei aja hänen etujaan.

Eli käytännössä mun ekat puol vuotta sairaslomasta meni siihen, että taistelin vaan että saisin rahaa jostain ja pelkäsin että en sais, ja se oli melkeinpä pahempaa ku et olisin ollu koulussa tai töissä.
Joten sairaslomaa piti jaktaa sen takia, että jouduin taistelemaan mulle kuuluvista etuuksista sairaslomalla. Grazy, yes?

Nooh, nyt on monikin asia sitten järjestynyt, tietty aina on jotain säätämistä.

Hain tosiaan opiskelemaan kuvataidetta, mutta en päässy, (varasijalle 6 pääsin)
.... mut siis ollakseni rehellinen, en tiedä olisinko edes jaksanut aloittaa nyt mitään opiskeluja,
koska vasta itseasiassa NYT tuntuu että saan olla sairaslomalla. LOMALLA: levätä.

Mulla on puol vuotta jäljellä sairaslomaa, ja toivon että pystyn sen aikana toipumaan ja ottamaan elämästä kiinni.
Mun mieliala siis on jo nyt paljon parempi ku mitä keväällä. :)
Ehkä sekin vaikuttaa että ei tarvii jännittää et pääsenkö opiskelee tai saanko rahaa ylipäätään elämiseen jne.

Mä en oo kesällä jaksanu edes paljon pohtia mikä mun tilanne elämässä on...
Mä oon vaan ollu koneella ja pelannu ja kattonu sarjoja ja laahannu elämässä.
Ku on tiettyyn pisteeseen tullu, niin ei vaan jaksa aivot enää käsitellä asioita...

Nyt jotenkin oon alkanu taas pystyy funtsii, ja toivon että seuraavan puolen vuoden aikana voinki irrottautua tietokoneesta enemmän, toki päivä kerrallaanhan tässä kuljetaan.

Se mitä haluan nyt lyhyellä tähtäimellä on et voin nauttia päivistä, jotka Jumala on mulle antanut.
maalata, kirjoittaa tunteista, suunnitella tulevaa, miettiä vaihtoehtoja elämässä. olla vaan. lukee kirjoja. käydä ulkona...
mut ennenkaikkea uudistaa suhdetta Jumalaan, rukoilla, viettää aikaa Hänen kanssaan, mitä en ole tehnyt viime aikoina paljonkaan.

Mä en halua syyllistää itseäni siitä, mitä oon tehnyt tai jättänyt tekemättä, koska tiedän että olen ihminen ja teen virheitä, plus olen ihminen joka on ollut ja onkin masentunut, ja väsynyt, jolloin ei voi vaatia ja pakottaa tekemään samaa kun jos olis täydet energiat.
Mä oon tehny sitä jo ihan tarpeeks ittelleni =)

Mut voin vaan sanoa että TÄNÄÄN mä haluan jättää elämäni Rakkaan Taivaan Isän käsiin,
ja luottaa siihen että Hän auttaa mun elämässä, ja antaa mulle syyn elää ja mennä eteenpäin.
antaa sen kaiken mitä mä tarvitsen, ja on mun kanssa kaikissa jutuissa.

Mä en voi tehdä muuta ku mennä
Päivä kerrallaan.

"Tahdon luonasi lepäämään"

"Tahdon luonasi lepäämään, kun väsyn tähän elämään"

Habakuk - luonasi lepäämään

http://www.youtube.com/watch?v=wsXEQGdIxi4

Ehetymisen Sinfonia

Melankoliaa. Apatiaa.
Verenpunaisia sanoja sydämessä.

Sataa mustia kyyneleitä,
kirkastuen, paljastaen syvyyden.

Skitsofreniaa. Maniaa.
Tappelevia ajatuksia omassatunnossa.

Kirstallinkirkas puro,
vuolaana alas virtaa, eheyttäen sielua.

Poliklinikalla pohtii, parkuu.
Entistä todellisuutta paikataan.

Haavat avataan.
Vuotavat sielunriekaleet sulautuvat yhteen.

Barrikaadit! Mielenosoitus!
Tuomitsemisen itsevaltius syrjäytetään!

Nousee päivä takaa vuorijonon,
Antaen hehkun sulattaa viimesiet jääsirpaleet

Uusiutuu mieliala, totuuden pysyessä samana.

Amen.

Vapauteen Kristus meidät vapautti

Tosi ihanaa, kun on voinut taas oppia jotain uutta elämästä viime aikoina... Se, kun olin tosi masentunut, ja piti jättää paljon pois asioita elämästä hetkeksi, ja keskittyy vaan siihen, että jaksaa aamulla nousta sängystä ylös, ja tyyliin syödä joka päivä... pisti miettii asioita tosi paljon. Ja mä kävin paljon läpi paljon semmosta syyllisyyttä mielessäni, koska olisin halunnut pystyä enempää mihin en pystynyt, ja piti oppia hyväksymään se et aina ei jaksa, eikä se tarkoita että olisin huonompi ihminen.

Nyt viime aikoina, kun oon alkanut voimaan paremmin ja jaksamaan enemmän, mulla oli semmonen vaihe et mua ei kiinnostanu lukea raamattua eikä rukoilla. Sinä aikana ku olin tosi maassa ja vaan välillä itkin ja mitä teinkään, en paljoo mitää, niin ymmärsin, että ei mun sillo tarvii yrittää mitenkään enemmän rukoilla ja lukea raamattua, koska sehän on iha ymmärrettävää et jos ei jaksa oikeen mitään muutakaan niin miks noitakaan. toki siis rukoilin, ja paljonkin, huokailin ja pyysin apua Jumalalta siihen kaikkeen mitä kävin läpi... mut sitten sen jälkeen ku aloin toipua, niin mulla oli vaan tyhjä olo. ei mua kiinnostanu ... paneutua tähän uskon elämään mitenkään erikoisemmin. Halu oli käydä seurakunnalla, ja sit siellä yhteydessä paljonkin oon saanu kokea miten Jumala koskettaa, mut sitten ku oon kotona, niin vaan yritin jaksaa tehdä niitä normi asioita, eikä mua kiinnostanu viettää aikaa Jumalan kanssa.

Mä kävin kauheeta sisäistä kamppailua tän asian kanssa, koska mä ajattelin et oon epäonnistunut. Et ku mä kävin omaa elämääni läpi muutamien kuukausien ajan ja sieltä kaikesta Jumala on auttanu mua tähän ns. normaalielämään, että jaksan tehdä tavallisia asioita, enkä oo vaan tosi väsyny, niin aattelin et enkö mä oo yhtään kiitollinen. Et mun oikeestaan pitäis nyt olla tosi semmonen "hengellinen" jne. koska oon päässyt jo ainakin suurimmaks osaks voiton puolelle tässä tilanteessa... mut ei. Ei kiinnostanu rukoilla. Ja mä syytin siitä tosi paljon vaan itteeni, ja mua ahisti se tilanne...
Kunnes...

Yhen kerran muutama viikko sitten oisko ollu nuortenillassa(?) meijän nuorisopastori puhui siitä, kuinka Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei häviä, vaikka me ei rukoiltas/luettas raamattua. Ja meidän usko ei häviä. Ja se et raamattu on tarkoitettu meille, ja meidän elämäämme varten, ja meille avuksi elämässä, mutta et sen lukeminen/lukematta jättäminen ei ole meidän uskon perusta. näin mä ainakin sen koin siitä puheesta. Mulla aukes jotain tosi merkittävää. Jotain sellasta... et mun usko ei perustu siihen kuinka paljon mä rukoilen/luen raamattua tai elän "hengellisesti" vaan siihen, et mä oon kerran päättäny seurata Jeesusta, ja Jeesus on aina mulle uskollinen, eikä raamatun lukeminen tai lukematta jättäminen sitä totuutta horjuta.

Mä kerroin tän tilanteen, ja sanoin, et mä oon kamppaillu tän kanssa paljon, ja sit.. jotain mussa sisällä vapautui. Et jollain lailla mussa sisällä oli tämmönen ajatus, että mun teot ois se mikä sanelis mun uskon. Että niiden takia, tekojen, mun usko mitattais, ja jos mä en tee tiettyjä asioita, mä olen epäonnistunut. Mut ei se mee niin. Se ite usko ei perustu tekoihin, eikä usko ole tekojen seuraus vaan päinvastoin. Teot seuraa uskoa.
Ja ku mä sain vapautua siitä (ehkä taas uudelleen) tunteesta, että mun PITÄÄ tehdä sitä ja tätä, et voin ansaita uskon. niin mulla oli mielettömän hyvä olla! Mä aloin rukoilee aina sillon ku mä jaksoin, et

" Jeesus, auta sä mua haluamaan taas rukoilla ja lukea raamattua. Auta sä Jeesus synnyttää uskon kautta niitä tekoja, ja niitä asioita mun elämässä mitkä on mulle hyväks, ja auta mua pääsee eroon siitä syyllisyydestä, ja tunteesta, että mä en tee tarpeeksi."

Ja se oli taas kerran yks ns. käännöskohta mun elämässä. Annoin itselleni luvan olla sitä mitä olen, ja annoin Jeesuksen vaikuttaa mussa sit sitä tahtomista ja tekemistä.

Nyt on just ehkä viikko tai kaks tuosta tilanteesta, ja olen alkanut rukoilee, ja lukee raamattua silloin tällöin. Ja jättämään muita asioita sivuun , ja kohtaamaan Jumalaa. Ja sillon ku mulla on semmonen olo, että musta tuntuu etten ole tehnyt tarpeeksi, sanon Jeesukselle, että auta mua pääsee tästä itseni tuomitsemisesta eroon, ja vaikuta sä mun tekemiseen. Tänä aikana oon vähentäny netin käyttöä, ja joidenki muidenki asioiden tekemistä, ja sit pysähtyny ja antanu aikaa Jumalalle. Ja itselleni. Pitänyt enemmän huolta omasta kämpästä ja siisteydestä. Tehnyt asioita mitkä on oikeesti mulle hyväksi.

Hassua, että... sitä ehkä joutuu monesti elämässä oppimaan samoja asioita uudestaan, mutta tällä hetkellä ainakin on vapaa olo. :) mä SAAN tehdä oikeita asioita, ja Jumala on se, joka mua auttaa niitä tekemään. :)

-Heidi

Valona maailmassa

Matt. 5:14-16 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Entä jos ei koe joskus itseään esimerkilliseksi? Mitä on se valo mikä loistaa minusta, silloin kun teen virheitä, ja sorrun asioihin, jotka "eivät kuulu uskoville" ? Mitä valona maailmassa oleminen oikeastaan tarkoittaa? Tämä raamatunpaikka voi tuoda sellaisen tunteen, että pitäisi olla enemmän kuin on.
"ei minusta ole valoksi" "teen vain virheitä"..
ja siitä voi seurata se, että sen uskon tuominen esille voisi tuntua tekopyhältä.
"mikä MINÄ olen kenellekkään jakamaan uskostani, kun en itsekkään osaa tehdä oikein"

en tiedä, miten muut ajattelevat, mutta itse olen monesti elämässä sitä miettinyt,
että mitä oikeasti tarkoittaa olla valona.


Johanneksen evankeliumissa Jeesus itse kertoo olevansa maailman valo,
joka antaa tähänkin matteuksen evankeliumin paikkaan uuden ulottuvuuden.
Meissä loistaa Jeesuksen valo, ei meidän omamme. ( Joh 9:5)


Valon tarkoitus ei myöskään ole kirkastaa tai pyhittää meidän olemustamme,
tai tuoda kunniaa meille itsellemme.

1. Piet. 2:12 " Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivat hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät

Valo, joka meistä heijastuu, tulee Jeesukselta, Jumalan pojalta, joka on valona maailmassa, ja hän voi loistaa meidän kauttamme. Ja jos itse vain spekuloin asiaa, niin Jeesus kun oli synnitön, ja puhdas,
ja raamatussa puhutaan paljon siitä, kuinka pimeys ei voita valkeutta,
niin se valo mikä meissä on loistaa, ilman että meidän pitäisi omassa itsessämme olla täydellisiä.

Joh. 1:9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.

Joh. 8:12
Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Nyt palaan tuohon alkuperäiseen kohtaan "te olette maailman valo" Jos tämän kohdan lukisi vain yksistään, eikä katsoisi, mitä muualla raamatussa "valona maailmassa" olemisenä tarkoitetaan, niin ainakin mulle tulis hyvin pieni olo.

Mutta se valo, mikä meissä on, ei ole meidän omaa valoamme, ja ne asiat joita me teemme, valo saa meissä aikaan, ja Valo on Jeesus Kristus. joten meidän ei itse tarvitse tehdä itseämme paremmiksi, mutta voimme rukoilla ja pyrkiä "parempaan suuntaan" Jeesuksen valon avulla. ja se valo meissä kirkastaa Jumalaa, ja on todistuksena ihmisille, mitä Hän voi saada aikaan meissä ihmisissä.

- Halusin kirjoittaa tämän siksi, koska periaatteessa "valona maailmassa" on aika monesti kuultu asia, mutta monesti olen vain kuullut sen kuinka meidän ei pitäisi pitää "kynttilää vakan alla" vaan olla rohkeasti uskovia ja näyttää värimme. se vaan voi olla joskus aika pelottavaa ja vaikeaa. Ja voi olla semmoinen olo, että ei olisi "oikeanlainen uskovainen" näyttämään uskoaan. ja että pitäisi olla parempi.

Mutta itse ainakin ajattelen niin, että me olemme syntisiä, meillä on aina niitä asioita, mitkä eivät ole Jumalan mielen mukaisia, joskin voimme pyytää että Jumala auttaisi meitä pääsemään niistä eroon, silti emme ole koskaan maan päällä täydellisiä, KUITENKAAN, se ei poista sitä totuutta, että Jeesus on valo, ja hän asuu meissä, ja voi kirkastaa Jumalaa meidän kauttamme vaikka me olisimme syntisiä ja tekisimme virheitä.

Haluan itse ainakin olla valona maailmassa. kirkastaa Jumalaa sillä valolla, minkä Jeesus mussa saa aikaan. Eikä se oo mun ansiota, eikä siitä tuu pisteitä mulle itselleni, vaan Hänelle, joka on meidät luonut :)

-Heidi