Seurustelu, ihastuminen, ihmissuhteet ja hämmennys.

Hämmentävää on elämä.

ihmissuhteet on monimutkasia,
 varsinkin ne mitkä kohdistuu vastakkaiseen sukupuoleen.

Varsinkin jos siinä on yhtään enemmän kuin kaverillisia tunteita mukana.

Tai ainakin sillon kun ne tunteet vaihtelee.

Olen elämässäni ihastunut äärettömän monesti, kukapa ei!
 Tai no eihän kaikki ihan niin useasti ja jotkut ehkä vielä enemmänkin :o

Ja muistan joskus kun samassa tilanteessa (years back) saatoin olla ihastunut moneen yhtäaikaa
 ja mietin et mitäs ihmettä? Miten voi mieli jakautua näin paljon. tai tunteet.

Meillä oli DTS:ssä, eli opetuslapseuskoulussa (2010 syksy) yks viikko omistettu kokonaan ihmissuhde/avioliitto/rakastuminen/seksi/ihastuminen/parisuhteet/tunteet- teemalle...

Silloin jotain mulle avautui:

Ihastumista on monenlaista, eikä se aina ole romanttista.

Ihastuminen on ihan normaalia, ja tykästyminen.

Voi ihastua/tykästyä erilaisiin asioihin.
Ulkonäköön, johonkin luonteenpiirteeseen, harrastuksiin
 (esim, että wau se harrastaa samaa ku mä tmv.)
Urheilullisuuteen, näppäryyteen, taidokkuuteen,
 taiteellisuuteen, tunteellisuuteen, järkevyyteen...

Siihen, että osaa keskustella pitkiä keskusteluita,
 tai ujoutueen/ulospäinsuuntautuneisuuteen.

Ihmissuhdetaidokkaisiin ihmisiin, älykkäsiin ihmisiin...

Ammatti voi olla ihastuksen kohde, tai koulutustausta "Palomiehet on ihania"

 (ei siis minusta mutta esimerkkinä) (lista= loputon)

Mutta mikään näistä ei välttämättä tarkoita sitä,
 että kun ihastuu näihin ominaisuuksiin, haluaisi hänestä kumppanin,
 parisuhteen hänen kanssaan, seurustella, mennä naimisiin...

Kuitenkin ihastuminen on portti ystävyyteen,
 lähempään tutustumiseen ja molempien halusta riippuen myös johonkin syvempään.

Kuten sanoin, olen äärettömän monesti ihastunut,
 joskus jopa naisiin, ja ollut todella hämmentynyt siitä, mitä se tarkoittaa.

Kuitenkin olen tiennyt että minä en haluaisi seurustella naisten kanssa, koska se on oma valintani tai kaikkien muidenkaan ihastusten tunteiden kohteideni kanssa...

Ihastuminen sanana on vain monesti mielletty
 (ainakin minä olen mieltänyt) kuuluvan juurikin romanttiseen ihastumiseen.

Mutta voin ihan yhtä hyvin sanoa,
että olen ihastunut tai tykästynyt useisiin kavereihini,
 ilman sen kummemaa halua mennä pidemmälle heidän kanssaan ystävyydessä.

Nautin pitkistä keskusteluista todella paljon.
 Nautin siitä, että asioista argumentoidaan ja jopa ollaan vastaan..
Ihastun herkästi tai tykästyn, sellaisiin keskustelijoihin, ihan platonisella tasolla, jotka haastavat minua älyllisesti tai pohtimaan asioista syvemmin.

on monia muitakin asioita jotka minua miellyttävät,

mutta jos jokaisen kanssa haluaisin mennä naimisiin,
joissa on nämä piirteet jotka minua ihastuttavat,
 olisin varmaan aika pyörällä päästäni, eikö?

Olin teininä kyllä erittäin pyörällä päästäni
(en sano vieläkään olevani täysin järjissäni ;D )

Koska en osannut erottaa tavallisia tykästymisen tunteita syvemmistä,
tokkopa edes silloin osasin miettiä asioista niin syvällisesti tai olisin halunnut oikeasti parisuhdetta.
Yksinkertaisesti nautin joidenkin ihmisten kanssa olemisesta,
 kuten varmaan aika monet nauttivat.

Itselleni tämä on vain ollut erittäin tärkeä opittu asia,
koska olen tunteilla elävä ihminen, ja saatan antaa niiden hallita liikaa elämääni.
 Olen oppinut erottamaan sen, milloin olen ihastunut ja tykästynyt  ihmisten joihonkin piirteeseen ja asiaan ilman että haluaisin parisuhteeseen hänen kanssaan.
 Tiedostan silti sen  että haluaisin tutustua heihin paremmin, miksipä ei, sillä ystäviä ei koskaan ole tarpeeksi!

Sen johtaako jokin pidemmälle,
 onkin sitten kahden ihmisen välinen yhteinen sopimus ja kiintymyksen osoitus ja halu aloittaa parisuhde, mutta eihän kaikki ystävät päädy toistensa kanssa seurustelemaan, ja ihan hyvä niin!

Ongelmana tässä on monesti tämä:

Miten osoittaa toisille ihmisille että haluaa tutustua,
 ilman että tästä tehtäisiin johtopäätöksiä johonkin suuntaan, joka ei kuitenkaan ole se haluttu.
Ja myöskin se, jos joku haluaa tutustua minuun, en lähtisi sen perusteella tekemään mitään johtopäätöksiä.

Me kun kaikki ollaan niin erilaisia, ja toiselle pyyntö kahville voi merkata sitä että... no me mentäisi juomaan kahvia ja thats it. Toinen ajattelee jo että pitäisi valita häämekkoa sen perusteella, että pyydetään kahville

Väärinkäsityksiä ei voi välttää, kun ihmisiä olemme,
mutta kannattaa keskustella toisen kanssa hieman ennen kuin varaa kirkon häitä varten!

Good luck Ihastumisen tunteiden kanssa!

-Heidi-

Lapsuudenmuistot

Luin juuri Norjassa otsikoihin päässyn stoorin kahdesta 6-v pojasta (vai oliko toinen vain 6?)
Joiden synttäreille ei tullut kukaan kutsutuista lapsista.
Uutinen lähti leviämään fb:n kautta , kun lasten vanhemmat laittoivat kuvan koskemattomista karkkikulhoista sinne, ja kertoi tilanteen, ja lasten pettymysten.
(Uutinen iltasanomissa)

Luin asiasta kommentteja eri puolelta nettiä hetken, ja niinkuin yleensä nettikirjoitukset ovat laidasta laitaan mielipiteitä. Joistain tämä asia on aivan turha uutisoida, ja se on huomionhakua, toiset jakoivat pettymyksen tunteitaan ja myötäelivät lasten surua.

Asian julkaisemisesta en itse osaa sanoa täysin varmaa mielipidettä puolesta tai vastaan,
sillä tällaisen asian julkituomisessa on niin hyviä kuin huonojakin puolia.

Mutta ilman sitä ilmituomista en olisi nyt kirjoittamassa tätä, joten ainakin se herättää keskustelua.

Itselläni tämä "jäi yksin synttäreillä"- uutinen nosti omia muistoja lapsuudestani/nuoruudestani

Ja puen joitain niistä runoiksi

Haluan kuitenkin painottaa, että nämä todellakin kertovat siitä muistosta, mikä minulla on, ja siitä mikä ajatusmaailmani oli silloin.
Olen todella onnellinen siitä, miten olen voinut kasvaa ihmisenä tähän pisteeseen ja siihen että mulla on Jumalan rakkaus, jotta voin rakastaa itseäni ja muita, siitä huolimatta , mitä olen kokenut :)

                                                                         Lumiprinsessa

Olipa kerran pieni tyttö, aika tomera

hän eräänä päivänä lähti ulos lumeen leikkimään

Vierellään oli tyttösiä, joiden kanssa peuhuta.

Neljä tyttöstä yhteensä alkoivat lumessa telmimään.

Neljä tyttöä lumesta auton valoi,

Pieni tyttö ideasta paljon ihastui.

Tyttö äidiltä lampaan taljan tai kaksi autoon toi

Neljä prinsessaa yhdessä unelmoi.

Auto, joka esteet ylitti, yli meren seilasi,

Auto jossa prinsessat maailmaa valloitti!

Tyttö jotain ehdotti, se heti teilattiin

"Ei sulla mielikuvitusta ole ollenkaan"

Seuraavana päivänä tyttö autolle saapui

Oli hanskalokerossa kirje tytölle.

Prinsessana olo ei enää jatkukkaan,

Ei tyttöä enää leikkiin kelpuutettukkaan.

Syytä tyttö ei ymmärtänyt,

lampaantaljat sinne jäi.

Auto matkasi eteenpäin

Mut tyttö lähti kotiinpäin.

Liikutaan koulussa

Pallo kiertää ympyrää

Salin läpi se kiireesti vipeltää

Kädestä käteen sylistä syliin

Kuka tekee maalin?

Tyttö innokkaana pomppii

Ei ehdi perään pallon

Kädet eivät Tyttöä huomaa

ei pallo hänelle lennä

Maali! Toinen! Kolmaskin ehkä.

Tytölle pallo kuvastaa vettä

Joka soljuu purossa todella tiuhaa,

mutta sormien läpi se aina viuhaa.

Huonoko on kunto tuo hällä,

pomppii kuin pieni porsaskin jäällä

Pallo ei kauan tyttöä kiehdo

Ilo ja urheilu ei samaan lauseeseen mahdu.

Koolla on väliä?

Sika! Mahdut sä telttaan ainakin
Oot aika varmasti meistä se painavin

Vaatteet nuo rikkaalle kauhistus ehkä,

Rasvaiset hiuksesi muistuttaa mettä!
Pallona kuljet, kaks tuolia täyttyy.

Susta kyl varmaan valaatkin syttyy.

Älä ees yritä, kun ethän sä osaa,

Aina oot pohjalla , kun painoa lisäät.

Syö vaan enemmän, muuhun ei pysty,

On toi yrittämises kuule jo nähty!

Läski on ystäväsi lantiolla tuolla.
Keskity sä vaan sitä jäätelöäs nuolla.

Varas!
Sä veit jotain multa.

Sä veit jotain enemmän kun katoavaa kulta.
Sä veit jotain arvokasta, et voi sitä korvata

Sä veit mun viattomuuden 

mun sisimmän.

Neljätoista kesäisenä

Alkoi se syksy

yksinäisenä

Lähtenyt on pois 

osa perheestä

Askeleet koulussa kaikuu kauas

Olenko ainut joka täällä enää käy?

Perheessä ehjyys on muisto vaan
Kahteen suuntaan on mennyt se taas

Yhteen ei palaa

Ei tule se takaisin

Rakkaus on vaajavainen ihmisen

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Vaalea vilja ei kasva ollenkaan

Siemenen keväällä kylvin mä peltoon

Mut rikkoutui se sisimpään hentoon

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Kesällä kirje myös tuli minulle

On toinenkin lähtenyt

jättänyt mut

Tuntuu se siltä

et ainoa olen

Ei kukaan ymmärrä

Ajatuksiani

Varjoissa elämä vain kuljettaa

Vaalea vilja ei kasva ollenkaan
Siemenen keväällä kylvin mä peltoon

Mut rikkoutui se sisimpän hentoon

Varjoissa elämä vain kuljettaa
Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Varjoissa elämä vain kuljettaa
Viilenee ilma nyt syksyisen maan

Ihmiset ovat vajaavaisia, ja tekevät väärin monesti, eivätkä osaa ottaa huomioon muita.
En aina itsekään siihen pysty. myös erilaisuus on asia, joka monia pelottaa.

Aiheesta kirjottelen vielä lisää, koska mulla tuli siihen paljon mietintää.
(Eli "Erilaisuus" - aihepiiristä kirjoitan piakkoin jotain :) )

Blessed week <3 div="">

Olin kadoksissa, mutta minut löydettiin

Viereesi tähän tulen pettyneenä

En näe, en koe läsnäoloasi

Sinnittelen - epäonnistun.

Ihmisiin tukeutuen ponnistan pinnalle.

Horjahdan,

kaadun ja loukkaanun.

Pettymyksen verho varjostaa kasvoni.

Viileä vesi iholla, samenee näkökenttäni.

Varastaako elämä kutsumuksesi?

Pois minulta on otettu lämpö.

Väljähtynyt on askelteni tahti,

Taaksepäin melkein matkaani taitan.

Unohdan.

Suljen silmät

jatkan eteenpäin

ILO- Missä, ei en sitä muista

SURU - Ei sitä ei enää ole

Pelko?

onko sellaista edes olemassa?

Vastarannalla vilkutan, käännän selkäni.

PISTO!

Viiltävä isku

Mutta ei, en minä kipua tunne,

eihän minuun satu !

Eihän?

Eteenpäin vain, en pysähdy.

Mustasukkaisesti halajat läsnäoloani.

En sitä ymmärrä 

En ehdi,

En halua.

(Pelkään salaa)

Varovasti avaudun

riisun kuorta.

Hymyilen, mutta sisällä itken.

Kiire pitää minut onnellisena,

en ehdi ajatella.

Toinen isku,

viilto suoraan rintaani

h e n g i t y s   h e i k e n t y y 

en nouse

en pysty

kuuleeko kukaan?        eikö kukaan?

EN 

JAKSA

YKSIN

En enää.

Kelpaankohan enää edes palvelijaksesi?

Nöyrryn

 Itken 

Romahdan

.

.

.

Nousen ylös!

Ei...

minut NOSTETAAN ylös

Puetaan puhtaisiin , uusiin vaatteisiin.

minua juhlitaan !

Miksi?

Koska olin kadoksissa, ja nyt olen löydetty

ja saan jatkaa matkaani

Amen.


-Heidi J. 4.12.2013-

Päivä kerrallaan...

Mitähän sitä kirjottaisi... (voi olla hyvinkin sekavaa tekstiä, kun vaan kirjotan sillee go with the flow)

Viimeset... 10kk on ollu kyl... taas jotain tosi outoa.
Viime Marraskuussa jäin siis sairaslomalle, ku olin vaan niin väsyny. Henkisistä ja fyysisistä syistä.
Monen monista syistä.
Tiesin etten jaksa enää jatkaa tuota tietojenkäsittelyn linjaa, mut en tienny et mitä muuta mä tekisin ja mä en saanu oikeen mistään otetta.

Kevät meni taistellessa toimeentulotuki asioita. sosku, kela, ... siis en ala tässä päivittelemään kaikkea todellakaan, mutta voin sanoa, että oli enemmän painolastia ku yhden ihmisen tulis joutua kantamaan, siis oikeesti.
Mä en ole katkera sosiaalitoimelle, enkä halua täällä julkisesti haukkua, mutta sanon vaan että se systeemi on vaan tehty jotnekin niin monimutkaiseksi ja byrokraattiseksi, että jos on ihminen joka on väsynyt, eikä jaksa hoitaa omia asioitaan, se ei aja hänen etujaan.

Eli käytännössä mun ekat puol vuotta sairaslomasta meni siihen, että taistelin vaan että saisin rahaa jostain ja pelkäsin että en sais, ja se oli melkeinpä pahempaa ku et olisin ollu koulussa tai töissä.
Joten sairaslomaa piti jaktaa sen takia, että jouduin taistelemaan mulle kuuluvista etuuksista sairaslomalla. Grazy, yes?

Nooh, nyt on monikin asia sitten järjestynyt, tietty aina on jotain säätämistä.

Hain tosiaan opiskelemaan kuvataidetta, mutta en päässy, (varasijalle 6 pääsin)
.... mut siis ollakseni rehellinen, en tiedä olisinko edes jaksanut aloittaa nyt mitään opiskeluja,
koska vasta itseasiassa NYT tuntuu että saan olla sairaslomalla. LOMALLA: levätä.

Mulla on puol vuotta jäljellä sairaslomaa, ja toivon että pystyn sen aikana toipumaan ja ottamaan elämästä kiinni.
Mun mieliala siis on jo nyt paljon parempi ku mitä keväällä. :)
Ehkä sekin vaikuttaa että ei tarvii jännittää et pääsenkö opiskelee tai saanko rahaa ylipäätään elämiseen jne.

Mä en oo kesällä jaksanu edes paljon pohtia mikä mun tilanne elämässä on...
Mä oon vaan ollu koneella ja pelannu ja kattonu sarjoja ja laahannu elämässä.
Ku on tiettyyn pisteeseen tullu, niin ei vaan jaksa aivot enää käsitellä asioita...

Nyt jotenkin oon alkanu taas pystyy funtsii, ja toivon että seuraavan puolen vuoden aikana voinki irrottautua tietokoneesta enemmän, toki päivä kerrallaanhan tässä kuljetaan.

Se mitä haluan nyt lyhyellä tähtäimellä on et voin nauttia päivistä, jotka Jumala on mulle antanut.
maalata, kirjoittaa tunteista, suunnitella tulevaa, miettiä vaihtoehtoja elämässä. olla vaan. lukee kirjoja. käydä ulkona...
mut ennenkaikkea uudistaa suhdetta Jumalaan, rukoilla, viettää aikaa Hänen kanssaan, mitä en ole tehnyt viime aikoina paljonkaan.

Mä en halua syyllistää itseäni siitä, mitä oon tehnyt tai jättänyt tekemättä, koska tiedän että olen ihminen ja teen virheitä, plus olen ihminen joka on ollut ja onkin masentunut, ja väsynyt, jolloin ei voi vaatia ja pakottaa tekemään samaa kun jos olis täydet energiat.
Mä oon tehny sitä jo ihan tarpeeks ittelleni =)

Mut voin vaan sanoa että TÄNÄÄN mä haluan jättää elämäni Rakkaan Taivaan Isän käsiin,
ja luottaa siihen että Hän auttaa mun elämässä, ja antaa mulle syyn elää ja mennä eteenpäin.
antaa sen kaiken mitä mä tarvitsen, ja on mun kanssa kaikissa jutuissa.

Mä en voi tehdä muuta ku mennä
Päivä kerrallaan.

"Tahdon luonasi lepäämään"

"Tahdon luonasi lepäämään, kun väsyn tähän elämään"

Habakuk - luonasi lepäämään

http://www.youtube.com/watch?v=wsXEQGdIxi4

Ehetymisen Sinfonia

Melankoliaa. Apatiaa.
Verenpunaisia sanoja sydämessä.

Sataa mustia kyyneleitä,
kirkastuen, paljastaen syvyyden.

Skitsofreniaa. Maniaa.
Tappelevia ajatuksia omassatunnossa.

Kirstallinkirkas puro,
vuolaana alas virtaa, eheyttäen sielua.

Poliklinikalla pohtii, parkuu.
Entistä todellisuutta paikataan.

Haavat avataan.
Vuotavat sielunriekaleet sulautuvat yhteen.

Barrikaadit! Mielenosoitus!
Tuomitsemisen itsevaltius syrjäytetään!

Nousee päivä takaa vuorijonon,
Antaen hehkun sulattaa viimesiet jääsirpaleet

Uusiutuu mieliala, totuuden pysyessä samana.

Amen.

Vapauteen Kristus meidät vapautti

Tosi ihanaa, kun on voinut taas oppia jotain uutta elämästä viime aikoina... Se, kun olin tosi masentunut, ja piti jättää paljon pois asioita elämästä hetkeksi, ja keskittyy vaan siihen, että jaksaa aamulla nousta sängystä ylös, ja tyyliin syödä joka päivä... pisti miettii asioita tosi paljon. Ja mä kävin paljon läpi paljon semmosta syyllisyyttä mielessäni, koska olisin halunnut pystyä enempää mihin en pystynyt, ja piti oppia hyväksymään se et aina ei jaksa, eikä se tarkoita että olisin huonompi ihminen.

Nyt viime aikoina, kun oon alkanut voimaan paremmin ja jaksamaan enemmän, mulla oli semmonen vaihe et mua ei kiinnostanu lukea raamattua eikä rukoilla. Sinä aikana ku olin tosi maassa ja vaan välillä itkin ja mitä teinkään, en paljoo mitää, niin ymmärsin, että ei mun sillo tarvii yrittää mitenkään enemmän rukoilla ja lukea raamattua, koska sehän on iha ymmärrettävää et jos ei jaksa oikeen mitään muutakaan niin miks noitakaan. toki siis rukoilin, ja paljonkin, huokailin ja pyysin apua Jumalalta siihen kaikkeen mitä kävin läpi... mut sitten sen jälkeen ku aloin toipua, niin mulla oli vaan tyhjä olo. ei mua kiinnostanu ... paneutua tähän uskon elämään mitenkään erikoisemmin. Halu oli käydä seurakunnalla, ja sit siellä yhteydessä paljonkin oon saanu kokea miten Jumala koskettaa, mut sitten ku oon kotona, niin vaan yritin jaksaa tehdä niitä normi asioita, eikä mua kiinnostanu viettää aikaa Jumalan kanssa.

Mä kävin kauheeta sisäistä kamppailua tän asian kanssa, koska mä ajattelin et oon epäonnistunut. Et ku mä kävin omaa elämääni läpi muutamien kuukausien ajan ja sieltä kaikesta Jumala on auttanu mua tähän ns. normaalielämään, että jaksan tehdä tavallisia asioita, enkä oo vaan tosi väsyny, niin aattelin et enkö mä oo yhtään kiitollinen. Et mun oikeestaan pitäis nyt olla tosi semmonen "hengellinen" jne. koska oon päässyt jo ainakin suurimmaks osaks voiton puolelle tässä tilanteessa... mut ei. Ei kiinnostanu rukoilla. Ja mä syytin siitä tosi paljon vaan itteeni, ja mua ahisti se tilanne...
Kunnes...

Yhen kerran muutama viikko sitten oisko ollu nuortenillassa(?) meijän nuorisopastori puhui siitä, kuinka Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei häviä, vaikka me ei rukoiltas/luettas raamattua. Ja meidän usko ei häviä. Ja se et raamattu on tarkoitettu meille, ja meidän elämäämme varten, ja meille avuksi elämässä, mutta et sen lukeminen/lukematta jättäminen ei ole meidän uskon perusta. näin mä ainakin sen koin siitä puheesta. Mulla aukes jotain tosi merkittävää. Jotain sellasta... et mun usko ei perustu siihen kuinka paljon mä rukoilen/luen raamattua tai elän "hengellisesti" vaan siihen, et mä oon kerran päättäny seurata Jeesusta, ja Jeesus on aina mulle uskollinen, eikä raamatun lukeminen tai lukematta jättäminen sitä totuutta horjuta.

Mä kerroin tän tilanteen, ja sanoin, et mä oon kamppaillu tän kanssa paljon, ja sit.. jotain mussa sisällä vapautui. Et jollain lailla mussa sisällä oli tämmönen ajatus, että mun teot ois se mikä sanelis mun uskon. Että niiden takia, tekojen, mun usko mitattais, ja jos mä en tee tiettyjä asioita, mä olen epäonnistunut. Mut ei se mee niin. Se ite usko ei perustu tekoihin, eikä usko ole tekojen seuraus vaan päinvastoin. Teot seuraa uskoa.
Ja ku mä sain vapautua siitä (ehkä taas uudelleen) tunteesta, että mun PITÄÄ tehdä sitä ja tätä, et voin ansaita uskon. niin mulla oli mielettömän hyvä olla! Mä aloin rukoilee aina sillon ku mä jaksoin, et

" Jeesus, auta sä mua haluamaan taas rukoilla ja lukea raamattua. Auta sä Jeesus synnyttää uskon kautta niitä tekoja, ja niitä asioita mun elämässä mitkä on mulle hyväks, ja auta mua pääsee eroon siitä syyllisyydestä, ja tunteesta, että mä en tee tarpeeksi."

Ja se oli taas kerran yks ns. käännöskohta mun elämässä. Annoin itselleni luvan olla sitä mitä olen, ja annoin Jeesuksen vaikuttaa mussa sit sitä tahtomista ja tekemistä.

Nyt on just ehkä viikko tai kaks tuosta tilanteesta, ja olen alkanut rukoilee, ja lukee raamattua silloin tällöin. Ja jättämään muita asioita sivuun , ja kohtaamaan Jumalaa. Ja sillon ku mulla on semmonen olo, että musta tuntuu etten ole tehnyt tarpeeksi, sanon Jeesukselle, että auta mua pääsee tästä itseni tuomitsemisesta eroon, ja vaikuta sä mun tekemiseen. Tänä aikana oon vähentäny netin käyttöä, ja joidenki muidenki asioiden tekemistä, ja sit pysähtyny ja antanu aikaa Jumalalle. Ja itselleni. Pitänyt enemmän huolta omasta kämpästä ja siisteydestä. Tehnyt asioita mitkä on oikeesti mulle hyväksi.

Hassua, että... sitä ehkä joutuu monesti elämässä oppimaan samoja asioita uudestaan, mutta tällä hetkellä ainakin on vapaa olo. :) mä SAAN tehdä oikeita asioita, ja Jumala on se, joka mua auttaa niitä tekemään. :)

-Heidi